Kaikki uimarit tietävät, että joskus vain menee paremmin ja joskus huonommin. Syiden kirjo on valtava. Kevätkaudella 2016 pääsin yhden syyn jäljille tajuttuani, että rinulin aikani menivät siksakkia sen mukaan, miten pahiten vammautuneen ja etenkin rinulissa eniten hidastavan oikean jalkani potku onnistui kullakin uinnilla. Tässä merkinnässä käsittelen vain tätä vammaindikaattoria ja jätän päälajini vaparin sivuun.

Aikoja koskevaa dataa on tarjolla valtavasti; seuroille vielä enemmän, mutta tässä yhteydessä Uimaliiton Octo Open –tilastopalvelusta (http://www.octoopen.fi/index.php?r=swimmer/view&id=22849 ) saatavat tilastot riittävät mainiosti. Tilastopalvelusta löytyvät kaikkien uimarien ajat varsin kattavasti aikasarjoina ja graafeina lajeittain ja altaan pituuden mukaan. Dataa voi aggregoida lisääkin, koska tilastoituja muuttujia riittää ja lisää löytyy esim. Livetiming-palvelusta (http://www.livetiming.se/ ). Innokas tilastonikkari voi koettaa päätellä tilastojen pohjalta kausaatioita, kuten tässä blogimerkinnässä yritän tehdä. Ei tämä tieteellisesti validia päättelyä ole, sillä yhtä paikkansapitävää kuin arvailla tekniikan tietyn osan vaikutusta aikoihini näin pienen aineiston pohjalta, olisi ehkä arvailla naapurin mummon permiksen vaikutusta niihin. Oletetaan silti, että vammajalan hallinta vaikuttaa rinulin potkuun ja aikaan enemmän, kuin naapurin mummon permis. Uskalias hypoteesi, mutta minulla ei päätä palella.

Rinulin ajan kehitystä voinee pitää indikaattorina kuntoutumisen etenemiselle, koska vammani vaikuttaa uinnissa pahiten rinulin potkuun. Ponnettomasta potkusta seuraa noin viiden sentin liuku ja yleensä alan vinstan puolivälissä kuulla kuulutuksia maaliin tulleiden ajoista.

Vinstan rinulin aika pitkällä radalla oli pitkään murheenkryynini, siinä aika oli keväästä 2015 alkaen liki vuoden sama. Ajan rikkomisesta tuli pakkomielle: lopulta rikoin sen keväällä 2016 pitkän radan VSM-kisoissa, lue blogini aiheesta. Ajattelin, että no nyt se nousi uudelle tasolle, mutta tosiasiassa siitä alkoi ajan sahaaminen ja samalla aloin ymmärtää, kuinka olennaista vammajalan tekniikkaan keskittyminen on.

Heti seuraavissa kisoissa, HSS-cup kolmosessa 30.5. (http://www.simmis.fi/fi/kilpauinti/kilpailut/2016/hss-cup-3/ ) aikani romahti, vaikka vielä lämmittelyssä tuntui, että enkka tulee. Kaikki paikat olivat kohdallaan: koska Märsky oli remontissa ja allasosasto yleisöltä suljettu ja koko allas Simmiksen käytössä. Tavallista viileämmältä tuntunut vesikin tuntui vain virkistävän.

Vinstan rinuli tuntui menevän ihan normisti, joten olin tietenkin nousemassa altaasta tuulettamaan tuoreena SE:n rikkojana, mutta aika olikin kammottava jopa omaan heikkoon tasooni verrattuna. Maaliin päästyäni hallissa ei kaikunut kuuluttajan SE-hehkutus, vaan joka puolelta kuului lähinnä kuorsausta. Ajattelin, että uinnissani on jotain olevan vialla, enkä tiennyt mitä.

Ajattelin parantavani SE:tä parin viikon päästä Märsky-uinneissa (http://www.simmis.fi/fi/kilpauinti/kilpailut/2016/marsky-uinnit/ ) Sielläkään en saavuttanut tavoitetta ja käväisin aika syvällä.

Seuraavana päivänä älysin katsella tilastoja aivot päällä ja tajusin, että aika oli toiseksi paras koskaan uimani. Tajusin, että tuon HSS-cupin surkea aika vain paria viikkoa aiemmin johtui tekniikasta.

Alla sama kuviona: ensin pitkään samana pysynyt vuoden 2015 ennätys, sen jälkeen maaliskuun 2016 SE ja siitä alkanut siksakki, jonka syytä en ymmärtänyt: ensin romahdus 30.5.2006 HSS-cup kolmosessa ja paluu aivan ennätyksen pintaan 11.6 Märsky-uinneissa. Tämä on kuvaava graafi, juuri tällä lyhyellä aikajänteellä, jossa lopulta on vain muutama uinti. Tämän kuvion seurauksena kelasin aika paljon, että miksi ja sain ahaa-elämyksen, josta olen tässä blogimerkinnässä paasannut. Ahaa-elämys pätee ehkä muihinkin, sillä itse asiassa kyseessä on vanha viisaus uudessa kuosissa.

Uintiaikoja, samoin kuin kuntoutumista, kannattaa lähestyä analyyttisesti, ilman tunteita. Kuten vanha viisaus kuuluu: kun tekee parhaansa, voi olla tyytyväinen, tuloksesta riippumatta. Itselläni tulos meni siksakkia, koska en aina tehnyt parastani. Harvoin tämän liki henkimaailman asian saa kuvattua graafilla.

Oma kisakausi päättyi näihin kisoihin ja lähdin mökille seuraamaan Lemin Uimarien uintikisoja. Kuvissa hirvien IKM, 2000m vapari.