Ihka ensimmäisessä blogikirjoituksessani kerroin, että yksi tämän vuoden tavoitteistani on ollut – ja tulee yhä olemaan – perhosuinnin parempi oppiminen. Vielä viime vuoden joulukuussa nimittäin tuntui, että perhosuintini oli kaikkea muuta kuin kevyttä ja sulavaa menoa. Uinnin rytmi oli hakusessa, potkujen määrä ei varmasti ollut lähelläkään oikeata ja kädet sohivat ilmassa miten sattuu. Lajina perhonen tuntui fyysisesti käsittämättömän rankalta: vaikka muuten jaksoin uida pitkiäkin matkoja putkeen, vei perhonen mehut jo yhden altaanmitallisen jälkeen.

Onneksi viime kevään uintikerhomme ohjaaja pysyi tiukkana ja pisti meidät kerta toisensa jälkeen treenaamaan perhosta. Välillä teimme pelkkiä delfiinipotkuja, välillä harjoittelimme kokonaissuoritusta ja välillä perhosta uitiin osana sekauintitreenejä (lue sekauinnista lisää esim. Wikipediasta). Kerran jopa otimme videota uintisuorituksistamme ja kävimme videot ohjaajan kanssa yksitellen läpi. Jokainen sai valita kaksi itselleen hankalinta lajia, joten valitsin toiseksi kuvattavaksi lajiksi perhosen.

Katso videolta perhosuinnin tekniikkaa (Speedo's Ultimate Guide to Perfect Butterfly Technique! Presented by ProTriathlon).

Viime kevään viimeisissä uintikerhotreeneissämme keskityimme perhosuintiin entistä systemaattisemmin. Harjoitusten alussa sain palautetta liian lyhyestä käsivedosta, jonka korjaaminen puolestaan aiheutti sen, että ryhdyin nostamaan päätäni sisäänhengityksen yhteydessä liian ylös. Lopulta sain molemmat tekniset puutteet jotenkuten korjattua, ja jäljelle jäi oikeastaan vain yksi epäkohta: potkaisin kahdesta potkusta jälkimmäisen hieman liian voimakkaasti. Sain kuitenkin kannustavaa palautetta siitä, että uinnin kokonaissuoritus alkoi jo näyttää varsin kauniilta. Positiivinen palaute ilahdutti valtavasti.

Näin syksyn ja uuden uintikerhokauden alettua voin siis ilokseni todeta, että lukuisten harjoitusten, videon kuvaamisen ja läpikäynnin sekä ohjaajalta saatujen vinkkien avulla perhosuintini on kuin onkin lähtenyt pikkuhiljaa kulkemaan oikeaan suuntaan – eli eteenpäin. Jo tässä vaiheessa vuotta tuntuu siltä, että olen päässyt vuositavoitteeseeni: paitsi että olen oppinut uimaan perhosta paremmin, en enää väsy heti kahdenkymmenenviiden metrin jälkeen.

Vaikka teknisesti perhosuinnissani on vielä paljon hiottavaa, niin uskon jo löytäneeni delfiinipotkujen, käsien ja hengityksen oikean rytmin. Olen lajista salaa jopa hieman innoissani, ja kesän aikana otinkin perhosuinnin mukaan omiin treeneihini. Katsotaan, mitä syksy tuo tullessaan: ehkäpä loppuvuodesta jaksan uida tätä haastavaa lajia jopa satakin metriä putkeen!

Katso perhosuintivinkit Urheiluhallien sivuilta.