Käsittelen tässä olkapäävammaa, joka on uimareilla yleinen ja Suomessa yksi yleisimpiä 40-50 -vuotiaiden tuki- ja liikuntaelinten vammoja. Liki kaikki maakravutkin, niin terveet kuin sairaatkin, saavat vastaavantapaisen labrumvaurion viimeistään seitsemänkymppisinä, joten oma kokemukseni saattaa kiinnostaa muitakin. Vammaisuudellani ei ole mitään tekemistä itse olkapäävaurion kanssa. Viitteitä löytyy esim googlaamalla ”Duodecim kiertäjäkalvosimen repeämä,” englanniksi googlaten parempia: ”supraspinatus tear”. Tämä blogimerkintä ei sitten ole lääketieteellistä lähdeaineistoa, vaan mahtava proosamainen kertomus onnesta onnettomuudessa.

Uimarit ovat labrumvaurioiden riskiryhmä nuoremmissa ikäluokissa. Viimeisimmän empiirisen tutkimustiedon mukaan tämän kausaliteetin selittävä tekijä on, että ”kun uimarin laittaa kuivalle maalle, he nyt lähinnä kompastelevat ja kaatuilevat” (Meilutytė, Rüta (2015), oma käännös englannista). Nuorilla paikat eivät kaatuessa hajoa yhtä helposti. Itse sain vaurion evän petettyä altani kuivalla maalla.  Kaatumisen jälkeen käden nostaminen sivulle sattui vaparissa liikaa ja se oli jätettävä toistaiseksi.

Rinuli sujui kivutta ja ensimmäinen kisalähtönikin lähestyi, joten ei huvittanut löysäillä. Vaikka uin kisassa ainoastaan rinulin, kisan jälkeisenä iltana alkoi sattua jatkuvasti. Varasin ajan urheilulääkärille, joka passitti suoraan ultraäänikuvaan. Sieltä tuli allaolevan tyyppinen mystinen kuva.

Omaa kuvaani en saanut, mutta kuva tarkoitti, että olin uinut kisat osin revenneellä supraspinatusjänteellä. Kokonaan revenneenä näky on tällainen:

Pian lääkärikäynnin jälkeen Arena Instinctin facebook-sivulla oli keskustelua uimarin olkapäästä. Kerroin oman kokemukseni:

”I got a similar kind of labrum injury a few weeks ago - result: no freestyle in fifteen weeks. My labrum got partly ripped. This makes it painful to lift the arm to the side. If I do that it hurts (…) .This was a mild case so conservetive treatment is enough. If it had been more severe it would have meant surgery and then the same fifteen weeks. My injury did not come from swimming but from a heavy impact - however the result is that swimming training is severely affected for months. So love your shoulders, a swimmer is quite crippled if they don't work properly.”

Ohjelmiani tekevä vakiovalkku sir Aleksi muutti treeniohjelmani potkuohjelmaksi:

Vauriossa on hyviä puolia: 1) se pakottaa harjoittamaan heikointa osa-aluettani; 2) vakiohierojani kehui yläkroppani rentoutuneen; 3) kohdallani fysioterapiapainoitteinen vesijuoksu keskittyy muutenkin pääosin jalkojen liikeratoihin (tästä lisää seuraavassa merkinnässäni, jossa vierailevana tähtenä UH:n Omaohjaaja-vesijuoksutuntejani vetävä liikunnanohjaaja Kirsi Alanen). Lopulta olkapäävaurio osoittautuikin vain lisätodisteeksi siitä, että voitan aina. Skål!