Palataan ajassa taaksepäin vuoteen 2010, jolloin vietin kevätlukukauden Itävallan pääkaupungissa Wienissä opiskelijavaihdossa.

Vaikka vaihtoaikaani liittyikin lähinnä epäterveellisiä vapaa-ajan harrastuksia, olin jo etukäteen päättänyt, että uimista en unohtaisi. Päätös piti: kuukausikortti Hallenbadeihin eli uimahalleihin oli ensimmäisiä hankintojani vaihtoni alussa.

Useimmiten päädyin uimaan sympaattisessa lähihallissani Brigittenauer Badissa, mutta moni muukin halli tuli puolen vuoden oleskelun aikana katsastettua. Erityisesti vaikutuin vuosina 1923–1926 rakennetusta ja uskomattoman kauniista Amalienbadista, joka toi mieleen Yrjönkadun uimahallin – tosin jugendtyyliä edustava Amalienbad oli Yrjönkadun pikkuiseen halliin verrattuna valtava.

Vaikka nautin uimisesta vaihtoni aikana yhtä paljon kuin nykyäänkin, huomasin wieniläisuimahalleissa tiettyjä kulttuuripiirteitä tai sanattomia sopimuksia, joita en tähän päivään mennessä ole oppinut ymmärtämään. Tässä lyhyesti esiteltynä neljä käsittämätöntä havaintoani:

Käsittämätöntä 1: Uimaratojen puuttuminen ja epälooginen uiminen

Uimahalleissa oli harvoin erillisillä rataköysillä erotettuja uimaratoja. Oli tyypillistä, että isoissakin altaissa kaikki uivat sikinsokin. Ja kun sanon sikinsokin, myös tarkoitan sitä: omalaatuisimmat uimarit polskivat pokkana altaassa poikittaiseenkin suuntaan, eikä tätä katsottu pahalla. Muutamia kertoja pääsin tosin nauttimaan köysillä erotetuista uimaradoista vain huomatakseni, etteivät näillä radoilla päteneet minkäänlaiset kierto- tai ohitussäännöt.

Käsittämätöntä 2: Warmbaden eli ”lämpöuinti”

Päädyin muutaman kerran vahingossa lähihalliini sellaisena päivänä, jolloin hallin iso (ja ainoa) allas oli lämmitetty 31 asteeseen. Kuukausikortista huolimatta tästä huvista sai pulittaa kolmen euron lisämaksun, eikä kuntouinnista tietenkään tullut mitään epämiellyttävän kuumassa altaassa. Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi eläkeläisistä tai lapsista lämpimässä altaassa uiminen voi olla hauskaa, mutta uimahallin ainoan altaan lämmittäminen jaksoi ihmetyttää jo pelkästään kustannustensakin vuoksi. Kyseessä oli kuitenkin tavallinen uimahalli, eikä mikään kylpylä.

Käsittämätöntä 3: Kutevat pariskunnat

Kylpylämäistä tunnelmaa varsinkin lähihallissani korosti lämmitettävän altaan ohella kanssauimareiden tapa jäädä hengaamaan altaan päätyihin, jolloin päädyissä oli usein melko ruuhkaisaa. Tyypillisiä päädyssähengaajia olivat eri-ikäiset pariskunnat, jotka halailivat ja suutelivat antaumuksella uimisensa lomassa. Heidän keskellään tosissaan treenaava kuntouimari taisikin olla se todellinen luonnonoikku.

Käsittämätöntä 4: Lisämaksullinen sauna

Käyn hyvin harvoin uimisen yhteydessä saunassa, mutta joskus lämpimässä istuminen treenin jälkeen rentouttaa. Wienissä en saunonut kertaakaan, sillä päätöstä ei voinut tehdä aivan ex tempore. Saunassakäyminen ei nimittäin sisältynyt perusmaksuun, vaan siitä piti maksaa jo etukäteen ekstraa: normaali päivälippu maksoi 5,5 euroa, mutta uimaan ja saunaan oikeuttavan päivälipun hinnaksi tuli 14,40 euroa.

Toisaalta en lainkaan ihmettele, jos saunomismahdollisuus onkin vain Pohjoismaisten liikuntakeskusten kaupanpäällisetu. Voi olla, ettei Wien siis uimahalliensa lisämaksullisilla saunoillaan poikkea esimerkiksi muista keskieurooppalaisista kaupungeista.