Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on saatu hyvää tsemppiä kevään treeneihin, täällä menoa on hidastanut pitkittynyt flunssa ja tulipa lääkäriltä myös hetkellinen täyskielto uimiseen mahdollisen korvatulehduksen ja sen aiheuttamien jälkioireiden paranemista helpottamaan. Uinnin parista pois oleminen on ollut tylsää, varsinkin kun juuri viime kerralla hain uusia treenivarusteita uintiin Mäkelänrinteen Essenuoto shopista, joka on yhteistyössä palstani kanssa.

Mukaan shopista lähti mm. jadenvirheät ruotsalaiset Malmstenin Jewel-sarjan uimalasit, joita palan halusta päästä testaamaan pian. Yllättäen ainakin näin kuivalla maalla tuntuma on paljon mukavampi kuin Arenan pure mirroreissani, joissa on kapea tiiviste, Malmstenin laseissa kun ei ole tiivistettä lainkaan. Malmstenit ovat itse koottavat ja pieni askarteluhetki varusteiden kanssa on aina hauskaa!
 

Kilpauimareiden ja triathlonistien suosimien Malmstenien paketissa tuli mukaan uimalasien silmäkappaleet, kaksi pitkää silikoninauhaa ja sininen pientä pillinpätkää muistuttava nenäsilta. Narulla kiinnitettävä nenäsilta ei kuitenkaan millään tavalla viehättänyt mun esteettistä silmää, joten päätin kasata lasien nenäosankin hyödyntäen silikoninauhaa ja se osoittautuikin varsin järkeväksi tavaksi liittää silmäkappaleet edestä yhteen, näin uimalasien "nenäsilta" ei tunnu ja väliä pystyy tarvittaessa säätämään todella helposti. Vielä pujotus ja päälenksutkin ovat paikallaan, olipas helppoa!