Vähän aikaa sitten vietin varsin merkillisen aamun Urheiluhallien uimakouluvastaavan Jannikan kanssa Märskyssä. Merkillisen aamusta teki tapaamisen aihe: minun oli nimittäin tarkoitus tehdä mahdollisimman monta uimamaisterimerkkiin vaadittavaa suoritusta, ja Jannika puolestaan oli paikalla hyväksymässä näitä suorituksia.

Uinti ja urheileminen on minulle ennen kaikkea keino pysyä terveenä ja jaksaa arjessa, enkä siis lähtökohtaisesti tavoittele yhä parempia tuloksia hampaat irvessä tai halua kilpailla kenenkään muun kanssa. Olin kuitenkin jo jonkin aikaa leikkimielisesti haaveillut uimamaisterin tittelistä, ihan vain itseni vuoksi: halusin konkreettisen ja hauskan muistutuksen siitä kaikesta, mitä että olen vuosien varrella oppinut. Kavereille olin vitsaillut tulevasta tuplamaisteriudestani ja arvottanut uimamaisteriuden jopa akateemista tutkintoani korkeammalle.

Ennen maisterisuorituksia olin tutkaillut Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton (SUH) uintimerkkitaulukkoa, mutten ollut perehtynyt yksittäisiin suorituksiin tarkemmin. En siis muistanut, että tehtävät eivät liittyneet pelkästään puhtaasti uintiin, vaan joukossa oli myös sukellus-, hyppäys- sekä hengenpelastustehtäviä. En myöskään ollut hahmottanut, että uimamaisterisuorituksia sai tehdä vapaasti pistetasojen 7 ja 9 välllä, kunhan teki vähintään kuusi suoritusta ja kunhan kolme näistä oli vähintään kahdeksan pisteen arvoisia. Pisteitä koko uimamaisterimerkkiä varten täytyi saada kasaan vähintään 54.

Jannikan kanssa päätimme aloittaa rupeaman perinteisillä uintitehtävillä: sovimme, että lyhyen alkuverryttelyn jälkeen uisin 50 metrin matkan vapaauintia, selkäuintia ja rintaa, ja tämän jälkeen katsottaisiin, mitä pisteitä saavuttamillani ajoilla saisi kasaan. Aloitin rintauinnilla ja uin 50 metrin matkan hieman päälle 50 sekunnissa[*], jonka jälkeen uin 50 metriä vaparia reippaasti alle 45 sekunnin. Lopuksi koetin vielä uida selkäuintia mahdollisimman nopeasti tuon saman 50 metrin matkan, mutta tekniikassani on vielä paljon hiottavaa, enkä saanut vaadittua 55 sekunnin aikarajaa alitettua. Päädyin sitten suorittamaan selkäuintiosuuden 400 metrin matkauintina. Uintisuoritusten jälkeen olin saanut kerrytettyä yhteensä 25 pistettä.

[*HUOM. SUH-taulukossa on jostain syystä sekä 8 että 9 pisteen kohdalla rintauinnin 50 metrin suoritukselle annettu aikarajaksi 50 sekuntia, mutta 8 pistettä saa Jannikan mukaan todellisuudessa alle 55 sekunnin suorituksilla. Kuulostaa järkevältä, sillä ei kai molempien pisteiden suorituksilla voi olla sama aikaraja? Taulukossa lienee siis painovirhe.]

Uintiosuuksien ja pienen väliverryttelyn jälkeen jatkoimme sukellustehtävillä. Tiesin jo etukäteen, etten hallinnut pituussukellusta kovinkaan hyvin, enkä ensimmäisillä kokeiluilla saanut edes viittätoista metriä sukellettua. Koetin parhaani noudattaa Jannikan antamia neuvoja ja liukua mahdollisimman syvällä veden alla rintauinnin läpivetojen avulla, ja lopulta sain kuin sainkin sukellettua juuri ja juuri 16 metriä. Pituussukelluksen jälkeen syvyyssukellus tuntui varsin helpolta: suorittamassani tehtävässä uin 25 metrin matkan ja kävin uinnin lomassa sukeltamassa kolme rengasta pohjasta. Sukellustehtävistä sain yhteensä 14 pistettä, joten kokonaispistemäärä nousi tässä vaiheessa 39 pisteeseen.

Hyppytehtävistä olin jo etukäteen päättänyt suorittaa viidestä metristä jalat edellä hyppäämisen, sillä vaikka en ollutkaan lähes kahteenkymmeneen vuoteen hypännyt mistään niin korkealta, ei pudotus näyttänyt hyppytornia etäältä katsottaessa yhtään pelottavalta. Hyppytorniin kiipeämisen aikanakaan ei vielä pelottanut, mutta käveltyäni hyppytelineen laidalle ja katsottuani alaspäin – hyi olkoon. Olin yhtäkkiä aivan varma, etten pystyisi selviytymään tehtävästä kunnialla ja olin valmis luovuttamaan. Jos uimamaisterius ei olisi ollut jo niin lähellä toteutumista ja jos Jannika ei olisi seissyt alhaalla valmiina kirjaamaan suoritustani ylös, olisin varmasti peruuttanut nolona pois. Siispä keskityin kylmän rauhalliseen ajatteluun (eiväthän tähän muutkaan ihmiset täällä ole kuolleet?), painoin kädet tiiviisti kylkiäni vasten, suljin silmäni ja hyppäsin – ja kohta nousin vedestä pintaan yhdeksää pistettä rikkaampana. Maisterius siinti siis enää 6 pisteen päässä.

Viimeisessä tehtävässäni teemana oli vedestä pelastaminen. Uintikerhossa olimme kyllä harjoitelleet toisen ihmisen kuljettamista, mutta tällaisista harjoituksista oli kulunut jo jonkin verran aikaa, joten oloni oli hieman epävarma. Kävimme lyhyesti läpi homman idean, jonka jälkeen Jannika hyppäsi altaaseen ja ui altaan toiseen päähän odottamaan. Apuun tullut uimavalvoja käynnisti sekuntikellon ja ryhdyin viimeiseen tehtävääni: uin ensin 25 metrin matkan mahdollisimman nopeasti, jonka jälkeen nappasin Jannikaa leuasta kiinni ja kuljetin häntä mukanani takaisin omaan paluupisteeseeni niin nopeasti kuin yhden käden uinnillani kykenin. Maksimiajaksi määritetty 1,20 minuuttia alittui ja pistesaldoni kasvoi vielä seitsemällä pisteellä. Tämä tarkoitti siis sitä, että olin saanut alle tunnissa kasaan 55 pistettä ja uimamaisterin titteli oli plakkarissa!

Kokemuksena uimamaisterimerkin suorittaminen oli hauska ja sopivan haasteellinen: vaikka sainkin kaikki tarvittavat suoritukset tehtyä, jouduin silti astumaan hieman ulos mukavuusalueeltani – ja pudottautumaan alas hyppytelineen nokalta. Maisterisuoritusaamun aikana huomasin, että jos haluan joskus tulevaisuudessa saada priimusmaisterinkin tittelin omakseni, pitää minun vielä petrata monessa kohtaa: erityisesti selkäuinnin tekniikkaa ja nopeutta täytyisi parantaa ja hengityksen pidättämistä pituus- ja syvyyssukellusta varten harjoitella. Hyppääminen kolmesta metristä pää edellä kuulostaa myös äkkiseltään aika hurjalta, mutta kuka tietää: ehkäpä jonkin ajan päästä uskallan tehdä senkin!

Tittelit pois, mutta pyydän: kutsukaa minua jatkossa uimamaisteriksi!