Haastava helmikuu: Miten eroon flunssasta?

Seuraan säännöllisesti kymmenkuntaa urheiluaiheista blogia, joista suurimmaksi suosikikseni on noussut Ainon tarinoita treenaamisesta. Tammikuun lopussa innostuin välittömästi luettuani blogista, että helmikuussa alkaa pari kuukautta kestävä Beach Body 2015 -haaste, johon Aino suunnittelee salilla tehtävät treeniohjelmat ja ruokavalion. Olin nimittäin jo kaivannut vähän vaihtelua salitreeniin ja tällainen haaste tulisi muutenkin loistavaan saumaan alkuvuoden harmautta piristämään.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Kuten valitettavan usein elämän suurien suunnitelmien kohdalla tuntuu käyvän, tuli tässäkin kohtaa mutta ja mutkia matkaan. Helmikuu alkoi suunniteltujen ja innolla odotettujen treenien sijaan salakavalasti iskeneen flunssan kourissa kituuttaen. Räkäinen ja nuutunut olemus ei juuri houkuttanut lähtötilannekuviin panostamiseen, eikä perusteellisemmalle ruokakauppareissulle, kuntosalista puhumattakaan, ole ollut asiaa. Treeniin ja ruokapuoleen panostaminen Ainon kehittelemän haasteen mukaisesti alkaa siis osaltani hieman jälkijunassa. Nyt vaan kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että sitkeän sorttisesta taudista päästään mahdollisimman pian eroon!

Uusiin saliohjelmiin tutustumisen sijaan testiin pääsivätkin lääkehoitoa lempeämmät flunssankarkoituskeinot. Jos tuon treenihousujen lahkeissa notkuvan ihmisenalun ruokahuolto ei sisältäisi enää rintaruokintaa, olisin nakannut naamariin yhden jos toisenkin mojovan flunssalääkecocktailin ja suositellut myös tujua rommitotia ankeaa olotilaa kohentamaan. Tällä kertaa mennään kuitenkin vähän toisenlaisin eväin.

Valkosipulin luvataan tunnetusti tappavan tehokkaasti bakteereja ja karkoittavan flunssaa. Uskon, että fanaattisimmin valkosipulihoitojen nimiin vannovat karkoittavat tehokkaasti ympäriltään myös muut potentiaaliset flunssatartunnan uhrit. Nimittäin kun kolmen aikaan yöllä imeskelee keittiön lattialla istuen valkosipulinkynnen puolikkaita kurkkukipua lievittääkseen ja samanaikaisesti suunnittelee vakavissaan valkosipulihauteita varpaidenväliin villasukkien sisään, on vaikea nimetä ainuttakaan ihmistä, joka viereen tulisi vapaaehtoisesti nukkumaan. Valkosipulin ystäville nämä, ja monet muut valkosipulivinkit, lienevät kuitenkin mieluisia tapoja yrittää helpottaa oloa.

Kurkkupastillit jakavat monesti mielipiteet, yksi tykkää ja toinen ei. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, sillä sokeriset pastillit tekevät suusta tahmaisen ja entistä ikävämmän tuntuisen. Apteekista saatavat, kipua lievittävät kurkkupastillit eivät mielestäni myöskään oikein toimi. Maku on pistävä ja luonnoton, ja pastillien puuduttavaa vaikutusta on liioiteltu. Mielestäni pastilleja parempi konsti on pakastettujen mansikoiden imeskeleminen. Jäiset mansikat kun maistuvat hyvälle, niistä saa vitamiineja ja kaiken lisäksi kylmyys turruttaa kipua.

Suolalla kurlaamisen sanotaan desinfioivan kurkkua ja poistavan limaa. Toimenpidettä tulee toistaa muutaman kerran päivässä ja oma kokemukseni onkin, että nielun alue tuntuu säännöllisen kurlauksen jälkeen puhtaammalta ja vähemmän kipeältä. Tämäkin konsti tosin vaatii varoituksen sanan: Älä niele suolavettä ja huuhtele suu kurlauksen jälkeen huolellisesti. Muuten peilistä saattaa aamulla katsoa henkilö, jonka kasvot ovat oudon turvoksissa.

Nenäkannua käyttämällä nenäontelot voidaan puhdistaa epäpuhtauksista suolavedellä huuhtelemalla. Nenäkannu, ja etenkin paketti, jossa nenäkannua myydään, näyttää kuitenkin epäilyttävältä huuhaalta. Vai mitä muuta tuotetta voidaan uskottavasti markkinoida kuvalla, jossa pää kallellaan kenottavan naisen sieraimesta valuu norona nestettä? Jos nämä sivuseikat sysätään syrjään, on nenäkannu oivallinen apu nuhanenille ja toimii myös flunssaa ennaltaehkäisevästi. Mitä säännöllisemmin kannua jaksaa käyttää, sitä parempi.

Inkivääri, sitruuna ja hunaja, siinä yhdistelmä, joka kuumaan veteen sekoitettuna toimii oivallisena flunssajuomana. Ei edes haittaa, vaikka makuaistista olisi vielä osa tallella, sillä juoman maku on miellyttävä ja piristävä. Kuuma juoma ei varmaan flunssaa yksinään paranna, mutta tuo ainakin lievitystä kurjuuteen.

Josko näillä konsteilla pääsisi pikku hiljaa sitkeästä taudista eroon, takaisin elävien kirjoihin ja treenien pariin. On tosi harmillista, että hyvin sujuneisiin treeneihin tulee useamman viikon tauko ja kunto rapistuu päivä päivältä lisää, mutta ei auta. Kaikki flunssankarkotusvinkit otetaan kiitollisena vastaan, ja muistakaahan käydä tutustumassa Ainon rantakuntohaasteeseen.

Ei muuta kuin leuka pystyyn ja kohti terveempää kevättä!