Nyt kun viime kaudesta alkaa olla jo aikaa ja seuraava kausi lähenee kovaa vauhtia, on hyvä vähän muistella miksi swimrun olikaan niin hieno laji. Tässä muutamia syitä:

  1. Koska avovedessä uiminen ja maastossa juokseminen on kivaa ja tehokasta treeniä. Avovesi on paljon hallivettä mielenkiintoisempaa, samoin kuin maasto verrattuna tasaiseen asfalttiin. Yhdistelmänä nämä kaksi ovat vieläkin mielenkiintoisempia kuin yksinään!
     
  2. Koska swimrunissa saavat vuoroin uinti- ja vuoroin juoksulihakset levätä, jolloin jaksaa edetä pidempään. Paikat eivät myöskään kipeydy yhtä helposti kuin vain yhtä lajia harrastaessa. Kisojen jälkeen saattaa yllättyä siitä, ettei seuraavana päivänä olekaan ihan lukossa. Harjoittelussakin voi toisinaan keskittyä enemmän toiseen lajiin, mikäli tulee loukkaantumisia, rasitusvammoja tms.
     
  3. Koska saa liikkua luonnossa. Kaikki swimrun-kilpailut järjestetään aivan huikeissa paikoissa. Muutamia esimerkkejä mainitakseni: aito ja alkuperäinen klassikko ÖTLLÖ sekä UTÖ swimrun järjestetään käsittämättömän upeassa ja kirkasvetisessä Tukholman saaristossa, Engadin swimrun Sveitsin alpeilla ja Solvalla swimrun Espoossa, Nuuksion upeiden erämaajärvien keskellä.
     
  4. Koska saa liikkua ja kisata yhdessä kaverin kanssa. Yhdessä onnistuminen on tuplasti hauskempaa! Toki treenaaminenkin on yhdessä kivempaa ja myös turvallisempaa (etenkin avovesiuinti). Kaveri toimii myös hyvänä motivaattorina, jos itsellä on tilapäisesti motivaatio hukassa. Kisassa et halua pettää kaveriasi, joten tulet tsempanneeksi ehkä enemmän kuin yksin kisatessasi.
     
  5. Koska swimrunissa on jatkuvaa vaihtelua eikä homma ala kyllästyttää. Vaikka kisat ovat yleensä pitkäkestoisia, ei homma ala pitkästyttää, koska se vaatii jatkuvaa keskittymistä ja laji vaihtuu yleensä melko tiuhaan tahtiin.
     
  6. Koska swimrunissa ei ratkaise pelkästään kunto. Suorituksessa täytyy myös pään olla mukana, jottei tapahdu vahinkoja. Maastossa juostessa pohjana voi olla mitä vain liukkaista kallioista umpimetsään, joten etenemiseen pitää todella keskittyä ettei tulee tehneeksi typeriä virheitä, jotka voivat koitua koko kisan kohtaloksi. Myös veteen mentäessä ja sieltä poistultaessa pitää olla todella varovainen. Kalliot ovat liukkaita ja uimisen jälkeen saattaa toisinaan päässä vähän heittää. Hyvästä tasapainosta on tässäkin hyötyä!