Moikka! Mä olen Ina ja mä haluan tulla valituksi tehtävään, jonka karsivana vaatimuksena on yli 2500 m Cooper-tulos.

Olen juuri kolmekymmentä vuotta täyttänyt nainen ja koko aikuisikäni mulla on ollut tavoitteena päästä kriisinhallintatehtäviin jonnekin jossa mua tarvittais. Suoritin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen aikoinaan Santahaminassa ja valmistuttuani ammattikorkeakoulusta ensihoitajaksi viime keväänä asiat ovat lähteneet etenemään. Ensimmäisestä karsivasta valinnasta läpipäässeenä mulla on tässä muutamia kuukausia aikaa juosta kovempaa kuin ikinä aiemmin.

Taustalla mulla on jäähalleilla vietetyt yli 20 vuotta. Päälajini jääkiekon lisäksi ehdin junnuna harrastamaan myös ringetteä, hieman taitoluistelua ja kesälajina useamman kauden jalkapalloa. Aktiivikiekkoilun loputtua etsin elämäni rakkaudelle korvaajaa kamppailulajien piiristä. Krav maga, thainyrkkeily ja savate olivat kaikki omalla tavallaan siisteintä ikinä, mutta ryhmäpainetta suoriutuakseen suosiva ei ilman vertaustukea kiinnittynyt nyrkkeilysaleille tarpeeksi kiinteästi. Kun armeijan jälkeen löysin itselleni sopivan ryhmän roller derbyn parista, ei aikataulut treenien, koulun ja töiden kanssa osuneet yksiin. Olenkin viime vuodet ollut vähän semmoinen yksinäinen susilauma harrastamisteni suhteen: juoksennellut kuulokkeet korvilla ja käynyt salilla vaihtelevalla menestyksellä. Loppukevään lyhyttä crossfit-pyrähdystä lukuun ottamatta urheiluelämääni on voinut kutsua William Shakespearea lainaten jokseenkin näin: PALJON MELUA TYHJÄSTÄ.

Harjoitteluni tätä tämänhetkistä tavoitetta varten on useamman kuukauden sisältänyt lenkkeilyä noin kolme kertaa viikossa. Viimeisin Cooper-tulos on lokakuun alusta jolloin karsivasta 2500 m matkasta jäi vajaaksi sata metriä. Matka ei siis ole pitkä, mutta olen päättänyt asettaa omaksi tavoitteekseni hieman enemmän. Mut tulevaisuudessa testaava taho on määrittänyt ikäisteni työntekijöidensä erinomaisen suorituksen rajaksi 2700 metriä ja erinomaiseen minunkin on pyrittävä. Lisäksi mä aion ennen mahdollista lähtöä parantaa myös lihaskuntoa, sillä pahassa paikassa ei pelkällä hölkkäkunnolla pärjää.

Jos mun pitäisi kuvailla itseäni yhdellä sanalla, se olisi saamaton vätys. Hetkinen… kaksi sanaahan siihen meni! Olen tunnettu suuresta suustani ja heikosta suoriutumisestani. Voitte siis kuvitella ettei tämä tavoitteellisesta treenaamisesta suoriutuminen ole mulle mitään ruusuilla tanssimista. Se, että Urheiluhallien avustuksella pääsen jakamaan tämän prosessin kanssanne, on yksi tapa varmistua että jotain todella tapahtuu. Tervetuloa siis mukaan, tästä se lähtee: mäkinen matkani kohti mahdotonta ja sen yli!