(c) Jakob Edholm

12.7. joukkueemme laitettiin tähänastisen swimrun-uramme ylivoimaisesti kovimpaan testiin. Engadinin laaksossa Sveitsissa pidetty kisa ei totisesti ollut mikään jokamiesluokan kilpailu, vaan todellinen teräsmiesten ja –naisten kokoontumisajo. Tämän huomasi jo ennen starttia ihan katsomalla muita kilpailijoita - kaikki näyttivät todella urheilullisilta ja rusketuksesta päätellen ulkoilmassa paljon treenanneilta. Kisareitin faktat (juoksua 46 km, uintia 6,1 km ja nousua 1,5 km ) houkuttelivat mukaan ilmeisesti vain ne kaikkein hulluimmat...

Engadin-swimrun oli paitsi käsittämättömän hieno, myös todella raskas kilpailu. Koimme matkalla useita epätoivon hetkiä ja keskeyttäminenkin kävi mielessä. Tällaisen kisan rankkuutta on vaikea kuvitella ennen kuin sen on itse kokenut. Haasteena oli korkeusvaihteluiden lisäksi glasiaalijärvien jäätävän kylmä vesi ja vuoriston ohut ilma. Suoriuduimme lopulta kuitenkin täysin yli omienkin odotustemme – tulimme maaliin ajassa 9:42 kolmantena ja viimeisenä maaliin asti selviytyneenä naisjoukkueena. Ylipäätään maaliin asti selvisi kisaan startanneista 92 joukkueista vain 52, joten voimme todellakin olla ylpeitä suorituksestamme!

Reittiprofiili

Saavuimme St. Moritziin kaksi päivää ennen kilpailua, jotta ehtisimme hieman tottua ohuempaan ilmaan. Itse kisa starttasi aurinkoisena aamuna kahdeksalta suoraan 350 metrin nousuun, joka hyydytti jo osan kilpailijoista. Ensimmäinen uinti tapahtui huomattavasti muita korkeammalla. Vaikka olimme käyneet edellisenä päivänä toteamassa paikallisen veden kylmyyden, oli ensimmäinen uinti pieni shokki. Ohuesta ilmasta ja veden kylmyydestä johtuen olimme molemmat aika sekavassa tilassa rantautumisen jälkeen. Onneksi aurinko ja juokseminen lämmittivät ja pian ongelmana oli taas kuumuus.

Uintimatkat vaihtelivat 270 – 1400 metrin välillä ja pisimpien uintien aikana sitä toivoi, että olisi kasvattanut paremman läskikerroksen suojaamaan kylmältä. Mielialat vaihtelivat koko reitin ajan epätoivosta riemuun. Puolessa välissä kuulimme olevamme toisina ja siitäkin saimme kipeästi tarvitsemaamme lisätsemppiä matkaan. Reitti veteli ylös ja alas. Juuri kun kuvittelit että kulman takaa alkaa alamäki, niin kiipeäminen sen kuin jatkui. Välillä taakse vilkaistaessa saattoi nähdä useiden joukkueiden muodostaman madon mutkittelevan niityillä hevosten ja lehmien seassa. Jos reitti olikin rankka niin maisemat ainakin olivat kohdillaan.

Loppumatkasta kun olimme ylittäneet viimeisen cut offin aikarajaan mennessä (ylitettävä tietyssä ajassa jotta saa jatkaa kisassa) tiesimme että selviäisimme maaliin vaikka päät kainalossa. Viimeisellä kymmenellä kilometrillä taidettiin enimmäkseen parantaa maailmaa ja ihmetellä, että ollaan me hitto vie vaan kovia tyttöjä. Viimeisellä kahdella kilometrillä innostuttiin vielä ottamaan juoksuaskeliakin. Koko kisa oli kyllä henkisen kapasiteetin kasvattamisen kannalta todella hyvää harjoitusta. Ihminen pystyy kyllä ihmeellisiin asioihin kun vain päättää. Koko Sveitsin kisa oli todella hyvää valmistautumista ÖTILLÖön. Ollaan nyt taas vähän viisaampia meidän vahvuuksista ja heikkouksista ja siitä, että kisan aikana pitää tankata jatkuvasti.

Ja ihan niin kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi... Osallistuimme molemmat tasan viikko kyseisen kilpailun jälkeen vielä Finntriathlonin puolimatkalle Joroisissa 19.7. Tiedostimme kyllä, että palautumisemme Engadinin jäljiltä on vielä kesken, mutta emme raaskineet jättää jo ostettuja kisapaikkoja käyttämättä. Niimpä otimme tavoitteeksemma vain selviytyä maaliin asti – tyyli vapaa. Ja kyllähän me selvittiin vaikka tiukkaa tekikin.

Tarkemmat kisaraportit niin Engadinista kuin Finntriathlonistakin voi lukea blogistamme http://teampinkseals.blogspot.fi/.

Nyt aiotaan pitää pieni lepokausi ja tehdä vain kevyttä palauttavaa harjoittelua, minkä jälkeen alkaakin valmistautuminen vuoden kovimpaan koitokseen Ö till ö:ön – iiks!