Uhka vai mahdollisuus?

Usein oman hyvinvoinnin kannalta tärkeiden asioiden merkityksen huomaa vasta siinä vaiheessa, kun nuo asiat ovat poissa. Joskus tuo poissaolollaan loistava asia voi olla ihan pieni ja merkityksettömältä tuntuva rutiini, jota ei tavallisessa arjessa suuremmin edes ajattele. Itse sain kokea tämän viime syksynä, kun pistimme kotimme pakettiin ja muutimme useaksi kuukaudeksi putkiremonttievakkoon kesämökille.

Evakon alussa olin jopa vähän innoissani mökkielämän tarjoamista uusista liikuntamahdollisuuksista. Suunnittelin, että hyödyntäisin päivittäisen ulkoiluhetken lapsen kanssa tekemällä samalla kuntopiirityyppistä treeniä, juoksisin lenkkiä kauniissa maalaismaisemissa ja tutustuisin lähikaupunkien kuntosalitarjontaan.

Alkuun teinkin lähes päivittäin pientä jumppaa mökin pihalla ulkoillessamme; punnersin, kyykkäsin, hypin ja loikin. Sitten tulivat vesisateet ja kylmyys, ja ulkoilimme enää täysin lapsen ehdoilla. Toisin sanoen toimin viihdytysjoukkona tihkusateessa kärvistelevälle kohmeiselle puolitoistavuotiaalle, jotta edes lyhyt päivittäinen raitisilma-annostus olisi taattu. Muutaman kerran viikossa pakotin töistä palaavan miehen lapsenvahdiksi ja lähdin päännollauslenkille. Juokseminen tuntui hyvältä ja yllätin itsenikin juoksemalla pidempiä lenkkejä kuin koskaan aikaisemmin. Sitten tuli pimeys. Kun neljältä iltapäivällä on pilkkopimeää, ei paljon huvita lähteä otsalampun kanssa kuoppaiselle metsätielle kokeilemaan onneaan metsäneläinten ja pimeässä piilottelevien hirviöiden sekaan. Lähimpään kuntokeskukseen puolestaan ehdin käydä tutustumassa kerran. Oli hieno ja viihtyisä paikka, mutta lähes 20 kilometrin matka suuntaansa oli sitten kuitenkin loppupeleissä liikaa.

Jos tämä kaikki olisi tapahtunut kaupungissa, en välttämättä olisi huomannut suurtakaan eroa entiseen. On nimittäin saattanut käydä joskus aikaisemminkin niin, että motivaatio liikuntaa kohtaan lopahtaa pariksi kuukaudeksi ja silloin pidetään taukoa. Tällä kertaa puuttui kuitenkin myös jotain sellaista, mikä aiemmin on automaattisesti sisältynyt jokapäiväiseen elämään. Tajusin arkiliikunnan täydellisen puuttumisen elämästäni vasta siinä vaiheessa, kun pääsimme muuttamaan takaisin omaan kotiin ja ennen niin vaivaton siirtyminen paikasta toiseen lapsenrattaita työntäen tuntui nyt raskaalta. Hengästytti ja hikoilutti, olo oli voimaton.

Arkiliikunta on kaikkea sitä liikuntaa, joka tapahtuu huomaamatta muun elämän ohessa. Tätä arjen hyötyliikuntaa on esimerkiksi kauppakassien kantaminen kaupasta kotiin, siivoaminen, rappusten valitseminen hissin sijaan sekä paikasta toiseen siirtyminen omin voimin eli esimerkiksi kävellen tai pyöräillen. Mökillä asuessa päivät kuluivat pihapiirissä seisoskellessa tai sisällä istuessa ja kaikkialle liikuttiin autolla. Arkiliikunnan määrä oli siis lähes olematon.

Etenkin kaupunkilaiselle arkiliikunnasta huolehtiminen tai jopa määrän lisääminen on helppoa. Arkiliikuntaa ei kannata vältellä kiireeseen tai hankaluuteen vedoten. Arkiliikunta ei myöskään maksa mitään vaan päinvastoin, lisäämällä arkiliikunnan määrää on mahdollista säästää esimerkiksi bensa- tai bussilippukuluissa.

Arkiliikuntaa on kätevä lisätä sellaisten asioiden yhteyteen, jotka tekee joka tapauksessa. Itselläni peruspäivän to do -listalla ovat esimerkiksi työmatkat, kauppareissut sekä lapsen kuljettaminen päivähoidosta kotiin. Olen ottanut tavaksi herätä sen verran aikaisemmin, että ehdin aamuisin kävellä osan työmatkasta. Puolen tunnin aamureippailu tekee ihmeitä, ja työntekokin on mukavampi aloittaa pirteänä ja vetreänä. Kun käyn kaupassa, kannan ostokset kotiin käsin tai repussa. Autolla käyn kaupassa vain harvoin ja pyrin silloin ostamaan kaapit täyteen niitä painavampia tavaroita, joiden ronttaaminen kaupasta kotiin käsivoimin on liian hankalaa. Haluan myös uskoa, että lapseni oppii näitä valintojani seuraamalla pienestä pitäen siihen, että ensisijainen keino paikasta toiseen siirtymisessä ovat omat jalat, ei muutaman pysäkinvälin matkustaminen bussilla.

Arkiliikunnan lisääminen onnistuu pienin teoin ja valinnoin, kunhan vain tiedostaa ja muistaa sen merkityksen hyvinvoinnille. Arkiliikunta kunniaan!