Swipe to switch between stories

Lue lisää

Arkiliikunta kunniaan!

Usein oman hyvinvoinnin kannalta tärkeiden asioiden merkityksen huomaa vasta siinä vaiheessa, kun nuo asiat ovat poissa. Joskus tuo poissaolollaan loistava asia voi olla ihan pieni ja merkityksettömältä tuntuva rutiini, jota ei tavallisessa arjessa suuremmin edes ajattele. Itse sain kokea tämän viime syksynä, kun pistimme kotimme pakettiin ja muutimme useaksi kuukaudeksi putkiremonttievakkoon kesämökille. Evakon alussa olin jopa vähän innoissani mökkielämän tarjoamista uusista liikuntamahdollisuuksista. Suunnittelin, että hyödyntäisin päivittäisen ulkoiluhetken lapsen kanssa tekemällä samalla kuntopiirityyppistä treeniä,…

Lue lisää

Paluu altaaseen

Lueskelin vanhoja treenipäiväkirjoja ja huomaan selkeän jokavuotisen trendin halliuinnin aloittamisessa: se ei meinaa alkaa. Viime vuonna kyse ei niinkään ollut siitä etteikö haluaisi, vaan ettei ole ollut tarvetta. Ensi kesän kuviot kisailuiden suhteen on olleet sen verran levällään, ettei ole ollut mitään pakotetta lähteä uimaan. Aikaisemmin selkeä tavoite tulevalle kesälle motivoi tekemään asioita sen eteen. Tällä hetkellä mahdollisuuksia on niin paljon, ettei ole osannut valita niistä. Sen tiedän, että oli tavoite mikä tahansa, juoksua siihen kuuluu ja sitä onkin tullut tahkottua enemmän kuin hetkeen. Ja ehkäpä juoksun…

Lue lisää

Lisää voimaa, lisää nopeutta

Olen treenannut uintia aika tarkalleen vuoden. Vuosi sitten näihin aikoihin opettelin alkeita ja sinnikkäästi suuntasin hallille säällä kuin säällä useita kertoja viikossa. Uskon, että nimenomaan tämä käyntikertojen määrä vei kehitystä niin nopeasti eteenpäin. Uinnissa tapahtunut kehitys vuoden aikana on ollut valtava ja nyt tekniikan osalta kyse on pienistä yksityiskohdista, jotka toisivat lisää vauhtia. Kävin jälleen Sebastianin opissa. Tavoitteeksi asetettiin voima ja nopeus. Sinänsä peruskestävyys uinnin osalta on jo hallussa, mutta en vain saa kaikkea yläkropan voimaa kohdistettua vielä oikein. Hyvällä tekniikalla…

Lue lisää

Kuusijärven perusmatka ja Joroisten puolikas

Tämä kesä on ollut urheilutapahtumien osalta paras koskaan. Jokaiselle kuukaudelle toukokuusta eteenpäin on mahtunut oma tapahtumansa: toukokuussa HCR, kesäkuussa Kuusijärven perusmatka triathlonissa ja heinäkuussa Joroisten puolimatka. Viime talvi oli treenien osalta ehjä kokonaisuus, johon ei onnekseni tällä kertaa mahtunut yhtään rasitusvammaa eikä loukkaantumista. Tämän seurauksena jokainen kisa meni paremmin kuin olisin voinut kuvitellakaan. Elämäni ensimmäiset triathlontapahtumat olivat molemmat huikeita kokemuksia ja täytyy myöntää, että laji on vienyt minut totaalisesti mennessään. Paluuta pelkäksi juoksijaksi ei ta…

Lue lisää

Miten startata avovesikausi?

Viime vuonna saimme toukokuun puoleen väliin mennessä kerättyä sen verran rohkeutta, että uskalsimme kokeilla avovesiuintia. Tänä vuonna pistettiin kuukaudella paremmaksi, sillä molemmat olivat jo huhtikuun puolessa välissä heittäneet swimrunturkin jorpakkoon: Anu perinteisesti Munkkiniemen rannalla ja Jenni-Julia hieman eksoottisemmin Itävallassa. Swimrunkausi avattu niin Suomessa… …kuin Itävallassakin. Miten vilukissoilta sitten onnistui tämmöiseen suoritukseen yltäminen? Ainakin voi kiittää uimahallien kylmäaltaita, joissa on tullut vietettyä talven aikana useampikin hetki. Myös astetta kevyempi talviurheil…

Lue lisää

Miksi swimrun on parasta?

Nyt kun viime kaudesta alkaa olla jo aikaa ja seuraava kausi lähenee kovaa vauhtia, on hyvä vähän muistella miksi swimrun olikaan niin hieno laji. Tässä muutamia syitä: Koska avovedessä uiminen ja maastossa juokseminen on kivaa ja tehokasta treeniä. Avovesi on paljon hallivettä mielenkiintoisempaa, samoin kuin maasto verrattuna tasaiseen asfalttiin. Yhdistelmänä nämä kaksi ovat vieläkin mielenkiintoisempia kuin yksinään!   Koska swimrunissa saavat vuoroin uinti- ja vuoroin juoksulihakset levätä, jolloin jaksaa edetä pidempään. Paikat eivät myöskään kipeydy yhtä helposti kuin vain yhtä lajia harrastaessa. Kisojen jälk…

Lue lisää

Varustehankintoja

Välineurheilua tai ei, itselläni on viimeisen vuoden aikana tullut eteen hankintoja, jotka edesauttavat matkaani kohti ensimmäistä triathlonia. Näistä suurimpana uuden pyörän hankkiminen. Tosiasiassa kuka tahansa voi aloittaa lajin harrastamisen täysin normaaleilla urheiluvälineillä, jos kotoa löytyy juoksuun, uintiin ja pyöräilyyn sopivat kamppeet. Näin tein itsekin. Hifistelyä tässä lajissa kuitenkin on enemmän ja vähemmän, ja rahaa saa varmasti kulumaan just niin paljon kuin haluaa! Pyöräily Pyöräni hankin Velo&Oxygenilta , josta sain kyllä todella asiantuntevaa palvelua juuri triathloniin liittyen. Päädyin C…

Lue lisää

Uintitekniikka kuntoon

Uintitekniikkani kohentaminen on alkanut Mäkelänrinteessä Sebastian Dannbergin armottoman tiukassa, mutta samalla lempeässä ohjauksessa. Takana on vasta yksi kerta, mutta jotain taikuuksia Sebastian taisi tehdä, sillä yhden ainoan tunnin aikana tapahtui huikean paljon! Tunti alkoi videokuvauksella, jossa sain välittömästi palautetta tekniikkani ongelmakohdista. Hämmentävää, kuinka sokeaksi sitä itse tulee virheilleen ja niiden tiedostaminen ilman ulkopuolista ohjausta on lähes mahdotonta. Lähtökohtaisesti hyvää uinnissani oli vartalon rullaus (riittävä kierto puolelta toiselle), potkut (jalat ovat aktiivisesti liikke…