”Tärkeintä on lähteminen, muistaa jonkun sanoneen”

lauloi Gösta Sundqvistkin, ja kontekstistaan erotettuna lause sopii hyvin myös kuntosaliharjoitteluun – ja tietysti liikkumiseen ylipäänsä.

Tämänhetkistä hyvinvointibuumia seuratessa syntyy helposti se harhaluulo, että liikkumisen (ja ruokailun) tulisi olla kaiken aikaa optimaalista ja tuloksellista. Toisaalta television laihdutusohjelmissa näytetään ainoastaan rääkkitreenejä, mikä puolestaan välittää kuvaa, että optimaalinen harjoittelu olisi kaiken aikaa täysillä tekemistä ja kärsimyksen sietoa, kun todellisuudessa suurin osa harjoittelusta tulisi kuitenkin tapahtua peruskestävyysalueella. Kärsimyksen liiallinen korostaminen ja ”ei kipuu, ei hyötyy” -ajattelu on omiaan johtamaan peruspulliaisella pahimmillaan ylikuntoon ja rasitusvammoihin, jos sitä ei toteuteta oikein. Myönnän, että sorrun helposti itse sellaiseen suorittamisajatteluun, joka aiheuttaa negatiivisen ajattelun kehän, ja tästä haluankin oppia pois.

Tammikuun lihaskuntotesteissä omalla kohdallani paljastui selkeästi se karu tosiasia, että erityisesti käsilihakseni ovat suhteessa heikommassa kunnossa kuin muut lihasryhmät. Onnistuin silti pinnistelemään tulokset keskiverron puolelle, joten aivan järkyttävä lähtötilanne ei ole – toisin kuin suurimmalla osalla suomalaisista, kuten YLE meitä muistutti artikkelissaan Lähes kaikki 20-54-vuotiaat suomalaiset ovat masentavan surkeita lihaskunnoltaan.

Kuvituskuva. Lähde: gratisography.com

Sittemmin olen käynyt OmaOhjaajan kanssa salilla ja saanut kuntosaliohjelman, jota olen yrittänyt tunnollisesti toteuttaa. Saliohjelma on itselleni mieleinen, sillä siinä on mukavia liikkeitä, joiden läpikäymiseen ei mene tuntikausia, ja jotka kehittävät juuri niitä osa-alueita, joihin tällä hetkellä onkin tarkoitus keskittyä.

Vapailla käsipainoilla tehtävät liikkeet aloitin (OmaOhjaajan sanoin) ”nakeilla” eli pikkuruisilla kuuden kilon painoilla. Tämäkin oli aluksi varsin riittävä enkä edes pystynyt tekemään hauiskääntö- ja pystypunnerrussarjoja loppuun saakka. Sittemmin painot ovat hieman kasvaneet ja ylpeänä esittelin eräällä salikerralla puolisolle pientä verisuonta hauikseni tienoilla, joka pullisteli hauiskääntöjä tehdessäni. Jalkaprässissäkin jaksan kyykkäillä sadan kilon paremmalla puolella.

Salitreenini eivät tehojen suhteen varmastikaan ole aivan parhaimmalla tasolla, sillä en oikein jaksa piiskata itseäni aivan maksimisuorituksiin. Tälläkin harjoittelumäärällä ja -teholla olen kuitenkin jo saanut ainakin jonkinlaisia tuloksia aikaan, mikä onkin tässä vaiheessa täysin riittävää. En ole huippu-urheilija (osin siksi), koska minulla ei ole huippu-urheilijan motivaatiota piiskata itseäni läpi kivun ja tuskan, mutta onneksi voin vähän vähemmälläkin kehittyä suhteessa omiin tuloksiini.

Kepeitä askelia kaikille!