Vanhan ajan peruspainot on just parhaat kasvattamaan ruista ranteessa.

Monesti työkavereiden, ystävien ja salituttujen kanssa tulee juteltua siitä, miksi kukakin käy juuri valitsemallaan salilla. Jotkut vaihtavat salia sen mukaan, mihin on kulloinkin paras tarjous, ilmaisia jaksoja ja vaihtavat sitten taas seuraavaan paikkaan, kun edellinen tarjousjakso päättyy. Toiset haluavat UV-saunaa, lymfahierontaa, ilmajoogaa ja lastenhoitoa, kun taas toisille riittää sekalainen valikoima irtopainoja, mielellään mahdollisimman askeettisia, vanhoja ja vähän ruosteisiakin.

Hauiskääntö loppuun asti.

Lähivuosina olen joutunut elämäntilanteiden muuttumisen vuoksi vaihtamaan salia usein. Kokemuksia on kertynyt erilaisista jäsenyyksistäkin ja niihin tulen palaamaan seuraavissa jutuissa. Tässä oma TOP 3, minkä perusteella valitsen, missä hikoilen:

1) SIJAINTI
Totta tosiaan, on aivan turhaa edes kuvitella, että lähden kotoa 2 kilometriä metsään päin sijaitsevalle salille. Miltä se sitten tuntuu talvella, pilkkopimeässä kävellä tuota kätevää metsätietä pitkin hiukset suihkun jäljiltä märkinä, -15C pakkasessa? Ei vaikka he mielellään markkinoivat matkaa ”hyvänä alku-ja loppulämmittelynä salin jälkeen”. Mulle salin pitää olla mahdollisimman lähellä kotia, työpaikkaa ja ruokakauppaa, jotta siellä voi poiketa tarvittaessa samalla reissulla.

2) PALVELUJEN SOPIVUUS OMAAN TILANTEESEEN
Kotiäitinä ollessani nautin ja iloitsin siitä, että joku hoiti lapsiani reilun tunnin verran aamupäivän aikana ja sain vielä liikkua samaan aikaan. Ne ketkä eivät ole olleet pitkiä aikoja lasten kanssa kotona, eivät varmaan näe tämän asian terapeuttista puolta. Sen merkitys tuli varmaan osittain siitäkin, että sain olla hetken ajan ilman, että kukaan halusi minulta mitään, vain kuunnella yksin pääni sisäistä huminaa.

  • tähän sisältyy tietenkin RAHA eli omaan elämäntilanteeseen sopiva hinta

3) SALITUNTUMA = MILTÄ SE PAIKKA TUNTUU, KUN SINNE MENEE
Jos laitteet ovat huonoja, vääränlaisia ja väärissä paikoissa, musiikki karmeaa, liian lujalla tai liian hiljaa, kannattaa harkita paikan vaihtoa. Jos tuntuu siltä, että salille on PAKKO mennä, vaikkei huvittaisi: älä mene! Jos tuntuu siltä, että kaikki muut ihmiset salilla ovat aivan vääränlaisia sinun skeneesi, mene muualle tai itseesi. Jokainen tekee omaa treeniä vain ja ainoastaan itselleen loppujen lopuksi. Toiset haluavat tehdä sen hiukset föönattuina ja meikit päällä, toiset isoisältä perinnöksi saaduissa pieruverkkareissa (nythän nekin on taas muodissa, kiitos EM-fudiksen ja Unkarin maalivahti Gabor Kiralyn).

UH Vuosaaren joulutontut hurmaavat kaikenikäiset.