Kirjoitan tätä tekstiä lentokoneessa matkalla kohti Mallorcaa ja kahden viikon pyöräilyleiriä. Konsepti on jo viime vuodesta tuttu: vuokraan pyörän paikallisesta pyörävuokraamosta, yritän pysyä muiden perässä lenkeillä (matkaseurana kun sattuu olemaan kilpapyöräilijöitä) ja imen itseeni aurinkoenergiaa pimeän talvi-Suomen jälkeen.

Mallorca on suosittu kohde pyöräturisteille, ja tämänkin lennon kaikki pyöräpaikat ovat täynnä, sillä moni ottaa oman kulkimensa mukaansa. Itse maksan mieluusti vuokrapyörästä, sillä vältän sillä kaiken ylimääräisen säädön, mitä pyörän mukaan pakkaamiseen liittyisi (lisämaksujen ja pyörälaukun vuokran kanssa oma pyörä ei edes tulisi juurikaan halvemmaksi) enkä koe, että omasta maantiepyörästäni olisi matkalla erityistä lisäarvoa.

Keväisin Mallorca on ilmastonsa puolesta oivallinen, sillä vielä ei ole liian kuuma, mutta on kuitenkin mukavan lämmin ja pääsääntöisesti sateetonta. Saaren pinnanmuodot tarjoavat vuoristonousuineen tarpeeksi puuhaa päivien ratoksi, mutta myös tasamaapätkiä on mahdollista ajaa. Olin itse reissussa mukana vuosi sitten ensimmäistä kertaa ja yllätin itseni sen suhteen, miten paljon pidin pitkien mäkien ajamisesta. Jälleen toki huolettaa, mikä kuntotaso on talven jäljiltä, mutta tuskinpa vuoden takaiseen verrattuna kovin dramaattista romahdusta on tapahtunut.

Kuva: Jari Birling

Viime vuonna majoituimme Palman kaupungissa, joka tarjoaa iltahuvituksia ja hiekkarantaa (ja aikaisin keväällä britti- ja saksalaisturistien invaasiokaan ei ole vielä vallannut joka kolkkaa). Tällä kertaa kohteena on kuitenkin vuorten juurella sijaitseva Caimari, josta olemme isommalla porukalla vuokranneet talon huokeaan hintaan. Näin säästyy tylsiltä siirtymäajoilta vuoristoon, mikä on mielestäni etu etenkin illalla, jos nousukilometrien jälkeen täytyisi vielä ajaa kolmisenkymmentä kilometriä takaisin majapaikkaan.