Mulla on aina rasva kertynyt vatsan seudulle, vaikka ehkä tässä on vielä pari prosenttia raskausvatsaakin jäljellä.

Peruskoulun liikuntatuntien jälkeen ehti vierähtää tovi ennen kuin meikäläistä jumppasalilla nähtiin. Paluuni koitti parikymppisenä kun kaverini veti seniorien jumppatunteja pianistin säestämänä. Olihan siinä mielenkiintoinen ja nykypäivänä harvinainen konsepti: työparina olivat pianisti, joka soitti klassista musiikkia, ja jumppaope. Ei taitaisi ihan zumba tai pumppi taipua pianolle, vaikka kyllähän heviäkin sellolla soitetaan.

Äkkilaskelmalta mulla on ollut 7 Personal Traineria, joista pari on ollut kelkassa pidempään. Heiltä on jäänyt selkeästi jotain oppejakin selkäytimeen. Ensimmäisenä tulee mieleen Irlannista entisellä paralympia-urheilutalolla ollut mies, joka sai mut vihdoin sisäistämään oikean hengitystekniikan vatsalihasliikkeitä tehdessä. Eihän se avaruusteknologiaa ole, mutta muistan selvästi miten lamppu päässäni syttyi, kun ensimmäisen kerran puhalsin ylösnoustessa ulos ja alas mennessä hengitin sisään. Heureka!

Ensimmäisellä laihdutuskurssilla (Finnbodyn Paras Pudottaja v. 2010) -7 kg lisäksi käteen jäi loppujäähdyttelyn tärkeys ja salitreeniin pyramidiharjoittelu. Pyramidissa vastusta lisätään asteittain sarjassa, esimerkiksi jalkaprässissä 12 toistoa 50 kg, 10*60 kg, 8*70 kg, 6*80 kg ja vielä vaikka 12 toistoa 60 kg. Tarkoitus olisi se, että tuo 6 toistoa tehtäisiin painolla, mikä menee ihan nipinnapin. Tällä systeemillä harjoitellessa oli kiva huomata miten nopeasti kehitystä alkoi tapahtua. Jäähdyttely taas jättää jumit tulematta.

Valmentaja auttoi meitä avaamaan silmät omille kyvyillemme laittamalla kerran kaikille 50 kg lisää painoja jalkaprässiin. Olimme kauhuissaan hänen touhustaan, mutta yllätys olikin iloinen, kun huomasimme painon nousevan hyvin. Tämä kokeilu jäi niin hyvin mieleeni, että teen edelleen mielelläni jaloilla isoja painoja ja pyrin niitä lisäämään säännöllisesti. Alun perin tarkoituksenani oli jaksaa tanssia reggaetonia pitkään Kuuban matkalla. Osaamisen tunne vahvistui aerobictunnilla, kun teimme kyykkyjä. Muut (laiheliinit) ähelsivät kyynel silmässä sinnepäin, kun minä (punkero) kyykkäsin alas asti ja olisin voinut jatkaa maailman tappiin asti siksi että EI TUNTUNUT MISSÄÄN!! Voi sitä sisäisen huutonaurun määrää :D

Kokeilin 157 kg tänään, ihan hyvin meni yks sarja. Mutta kuka tällaista kuvaa uskoo, täytyy ens kerralla ottaa valokuvaaja mukaan.

Tarkoitukseni ei ole mollata tai katsoa nenänvartta pitkin muiden tekemisiä, vaan tällaiset kokemukset ovat auttaneet pikkuhiljaa häivyttämään taustalle ne koulun jumppatunneilla koetut nöyryytykset. Usein salilla, kun näen jonkun tekevän jalkaliikkeitä 20-30 kg painoilla, tekisi mieleni mennä ja siirtää tappi 80:een. Siispä tällä puheella, haastan tänään Sinut tekemään oman liikkumisesi pari astetta kovempaa, pidemmälle tai rankemmin! Mikä ei tapa, vahvistaa!