Jos haluaa karistaa kiloja mutta, ei viettää koko elämäänsä lenkkipolulla, on kai pakko kurkistaa jääkaappiin. Maailmastahan löytyy himotreenauksen lisäksi kaikenlaisia dieettejä, mutta en halua mitään sellaista. Kyse on koko loppuelämän aloittavasta hitaasta muutoksesta erityisesti korvien välissä: miten perusperheen arjen saa hieman terveellisemmälle tolalle niin, että muutos kestää sittenkin, kun päivät täyttyvät työstä, lapsen päivähoitorumbasta, korvatulehduskierteestä jne...

En ole innokas kalorien tai pisteiden laskija, puhumattakaan ruuan punnitsemisesta. Mielestäni makuaisti on yksi elämän suomista nautinnoista ja se pitäisi sellaisena säilyttää. Rehellisesti sanottuna, liika syömisen analysointi pelottaa. Jos ruokailua täytyy alkaa tarkkailemaan, kellottamaan, punnitsemaan ja pisteyttämään, mitä siitä seuraa..? En ole ammattiurheilijaksi pyrkimässä. Ja vaikka laihemman peilikuvan perässä on motivoivaa juosta, on tähtäimessä ennen kaikkea hyvä olo.

En elä yksin tässä projektissa. Taaperomme on siirtynyt äidinmaidosta ja pilttipurkeista meidän ruokiin ja tuntee kyllä jo “pitsan" ja “kakun”. Koska näytämme elintavoillamme lapselle esimerkkiä, meidän on aika aikuistua. Viimeistään tässä vaiheessa syömiseen on vain ihan pakko kiinnittää enemmän huomiota koko perheen terveellisten elämäntapojen luomiseksi.

Aloitan ruokapäiväkirjalla. Se on hyvä tapa luoda tarkempi silmäys käden ja suun väliseen liikenteeseen. Kirjasin muutaman viikon ajan ylös kaiken mitä söin, siis joka murun. (Tätä kannattaa tehdä esimerkiksi loman, joulun tai flunssaviikon jälkeen aina uudestaan).

Laskin kaloritaulukosta ruokien energiamäärät ja koin sekä pettymyksiä että oivalluksia: Pullaa ja kakkua ei kannattaisi syödä montaa kertaa päivässä ihan joka päivä. Vaihtamalla kevytmaidon rasvattomaan pääsee jo alkuun. (Makuun tottuu, eikä se tunnu enää edes gastronomiselta huijaukselta.) Pienentämällä annoskokoja voi edelleen nauttia kaikista ruuista. Lisäämällä kasviksia ja hedelmiä tulee ruokavaliosta terveellisempi ja monipuolisempi. Tylsyyteen ei pidä syödä, eikä ruoka ole palkinto.

Varmaan tiesittekin kaiken tämän? Kuulostaa kirjoitettuna liian yksinkertaiselta. Mutta totuus usein on kiusallisen simppeli. Olisi hohdokkaampaa heittäytyä lifestyle-ohjelmaan, jossa ammattilaiset tekisivät minulle epäinhimillisen kuurin, mutta jota seuraamalla kokisin kaiken olevan hallinnassa ja tulokset olisivat nopeita, näyttäviä ja taattuja.

Jos olet kuitenkin niin kuin minä, painiskelet ihan omassa ohjelmassasi ja tarvitset kokonaisen kirjan sisäistääksesi yksinkertaisimpiakin totuuksia elämästä. Tässä pari lukuvinkkiä, joiden avulla huomasin omat kompastuskiveni ja koin jonkinlaisen terveysherätyksen:

Näiden lisäksi ahaa-elämyksiä tarjosivat myös Varpu Tavin (2013) Kuntokuuri sekä Michael Pollanin (2010) Oikean ruoan puolesta. Näillä eväillä uuteen nousuun!