Tavoitteenani oli saada itseni Naisten Kympin kuntoon ja tapahtuma on jo ihan nurkan takana! Juoksenneltuani muutaman kuukauden omin päin lähdin juoksukouluun. En nimittäin tiennyt mitään juoksemisesta, kunhan juoksin vain. Kunto ja vauhti olivat kyllä kasvaneet, mutta jos jotakin asiaa tekee säännöllisesti jo kolme kertaa viikossa, sen voi tehdä samantien “oikein”.

Juoksukoulu kuulostaa viralliselta, mutta kylläkin raflaavammalta kuin juoksukurssi, josta siis on kyse. Juoksukouluun voi ilmoittautua kuka vain ja se pidetään kerran viikossa alkuillasta. Juoksuporukka on iso, mutta jokainen saa henkilökohtaista opastusta sekä ohjeet oikeaan juoksutekniikkaan ja harjoitteluun. Pidemmälle matkalle tähdätessä tämä on todella tärkeää, sillä väärällä tekniikalla kroppansa voi hajottaa.

Ensimmäiseksi opin juoksemaan hitaasti. Se on kaikkea muuta, kuin mitä olin juoksukoululta odottanut. Kuvittelin, että meitä höykytetään juoksemaan verenmaku suussa kunnon boot camp -hengessä. Mutta toisin kuin luulin, kestävyysjuoksua ei rakennetakaan vauhdin varaan, vaan peruskunnon. Seuraavaksi opin juoksemaan oikein. Siis niin, ettei paikat hajoa, vaikka vauhtia ja matkaa tulee lisää. Seuraavalla juoksutunnilla oli jo alokasleirimeininkiäkin, kun sykettä pumpattiin intervalliharjoittelulla. Omasta aloitteesta olisin tuskin intoutunut tällaiseen treeniin, mutta joskus on vain helpompaa tehdä kuten joku muu sanoo. Porukassa tunnelma tiivistyy ja tunti vierähtää nopeasti juoksun lomassa jutellessa.

Seura onkin treeneissä hyväksi. Lenkkikaveri toimii sykemittarina, sillä juostessa pitäisi pystyä juttelemaan ilman sydänkohtausta. Aikuinen juttuseura myös piristää kotiäidin peruspäivän päätteeksi.

Niinä päivinä kun juoksen yksin, kuuntelen linnunlaulua ja ihailen luontoa... Paitsi, että ei ole mitenkään kiellettyä maustaa juoksua jollain muullakin mieltä viihdyttävällä keinoilla, kuten musiikilla. Juostuani pari kuukautta puritaanisesti päätin alkaa kasaamaan kuntoilusoittolistaa. Siitä tulikin oma projektinsa, jonka lopputuotetta lähdin eräänä kevätiltana testaamaan. Napit korville, volyymit täysille - ja mikä fiilis! Unohdin kuulostella (siis epäillä) jaksamistani ja rullasin menemään hurmoksessa. Biisien vaihtuessa sydän hypähteli riemusta ja suunpielet kääntyivät hymyyn. Hetken olisin voinut juosta vaikka takaperin!

Jotain perin voimaannuttavaa juoksussa on. En tiedä johtuuko se elämäntilanteesta vai asenteesta. Kuntoillessani häitä varten muutama vuosi sitten en kokenut lenkkeilyä kovinkaan positiivisesti. Silloin juoksin hääpukua varten, hampaat irvessä ja päässä “Keep your eye on the ball and mind on the money” -tyylinen mantra. Nyt juoksen terveyden ja kunnon takia. Ero fiiliksessä on huikea. On paljon motivoivampaa liikkua osana terveellistä elämää kuin keinona kuluttaa kaloreita. Tällä juoksulla ei toivottavasti ole loppua. Nähdään Kympillä!