Ikääntyminen on elämän faktoja. Siinä missä itsestä tuntuu, että on ikuisesti se nuori 27-vuotias, muistuttaa kroppa sekä nykyään myös Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto eletystä elemästä.

Samalla viikolla kaupungin lähettämän muistamisen kanssa kalenterissa oli myös varaus kuntotestiin Urheiluhallien Pasilan testiasemalla. On aivan sama onko huippukunnossa vai heikommassa hapessa, testattavaksi antautuminen jännittää aina.

Kämmenet hikoillen, mutta vielä hymyillen, löysin itseni taas Pasilan Urheilutalon testausasemalta. Ennen vuodenvaihdetta olin käynyt testiasemalla kehonkoostumusmittauksessa - tällä kertaa oli vuorossa kokonaisvaltainen kuntotesti.

Testissä on kolme osaa:

  1. kehonkoostumusmittaus
  2. polkupyörätesti
  3. lihaskuntotesti

Edellisen kerran kehonkoostumismittaus oli toiminut raakana herättäjänä. Kuljetan mukanani aivan turhaan merkittäviä määriä rasvaksi varastoitua lisäenergiaa. Uusintamittaus osoitti, että tammikuun aikana tehdyt kiristelyt ja pudotukset eivät olleet pysyviä. Itsensä palkitseminen suklaalla ja jäätelöllä onnistuneen painonpudotuksen jälkeen oli osunut omaan nilkkaan.

Polkupyörätestissä testataan sydän- ja verenkiertoelimistön toiminta kuormittamalla kehoa tasaisesti lisääntyvällä kuormalla. Mitä paremmin keho pystyy käyttämään happea hyödyksi energiantuotannossa, sitä pidempään pystyy polkemaan. Ennen pitkää kuorma kuitenkin käy niin kovaksi, ettei keho pysty tuottamaan tarvittavia tehoja millään keinolla ja totaalinen hyytyminen lopettaa testin.

Polkupyörätesti oli kaunis kurkistus liikkujan energiatuotannon maailmaan ja solubiologiaan käytännössä. Alhaisilla kuormituksilla testi tuntuu sunnuntaipyörittelyltä ja aika menee enemmän jutusteluun kuin kampien pyörittelyyn. Kuorman noustessa hengitys muuttuu automaattisesti raskaammaksi prosessin kaivatessa enemmän happea. Rasituksen pysyessä maksimaalisella tasolla eivät vahvatkaan hengitykset saa pumpattua riittävästi happea kiertoon, joten keho kuluttaa käyttökelpoisessa muodossa olevat energiavarastonsa nopeasti loppuun.

Lihaskuntotestissä puolestaan toistettiin ikisuosikkiliikkeitä. Punnerrukset menivät vauhdikkaasti, kuten kuuluukin. Selänojennukset ja kyykyt menivät kevyesti, mutta eivät tarpeeksi vauhdikkaasti. Olisi pitänyt tajuta, että erinomaiseen tulokseen päästäkseen pitää ojennuksissa ja kyykyissä toimia räjähtävästi kumpaankin suuntaan. Energiaa ja voimaa jäi vielä varastoon, sekä jotain hampaankoloon.

Vatsalihastestistä ei juurikaan jäänyt kerrottavaa tuleville sukupolville tai merkintöjä historiankirjoihin. Liikkeiden tekeminen steppilaudan päällä tietyllä polvikulmalla oli tuhoontuomittua. Tuntui etten saanut aktivoitua vatsalihaksia töihin ja näytin vähintäänkin hauskalta rimpuillessani laudan päällä.

Viimeisenä testin osana oli yläraajojen suorituskyky, eli pystypunnerruksia käsi kerrallaan. Kymmenen kilon paino tuntuu hämmästyttävän kevyeltä ensimmäiset parikymmentä pystypunnerusta. Sen jälkeen ei enää niinkään.

Tulokset olivat selvät. Mitään selittelyn sijaa ei jäänyt. Töitä on siis tehtävä, jotta kundi saadaan kuntoon ja elossa maaliin kesän harrastuksista.

Tuloksia lukiessa välittyi myös testin suorittaneen ohjaajan sanomana hyvä huomio, että peruskestävyysalue oli hyvin hanskassa ja siihen tähdännyt kevyt harjoittelu ja liikunta on tehnyt tehtävänsä. Kävelyt, kevyet pyörälenkit ja höntsälenkit eivät olekaan olleet hukkaan heitettyä aikaa.

Tulokset ja polkupyöräergometrin kokemus oli loistava tekosyy syventyä uudestaan liikuntafysiologian maailmaan. Mikä olikaan se mekanismi, joka sai energiat loppumaan kuin seinään. Mitä kehossa nykytietämyksen mukaan oikeasti tapahtuu. Ja vaikkei sitruunahappokierron tarkempi osaaminen olekaan olennaista tavalliselle kuntoilijalle, tieto siitä auttaa ymmärtämään kokonaisuutta paremmin.

Kaltaiselleni insinöörille nykyiset kestävyysurheiluharrastukset ovat mitä parhain ympäristö harjoittaa tieteellistä ajattelua ja oppia samalla lisää itsestään. Sen sijaan, että tyytyy käteen lyötävään harjoitusohjelmaan ja reseptiin on mukava välillä kysyä miksi ja yrittää ymmärtää syvällisemmin. Mikä onkaan harjoituksen idea ja tarkoitus, ja minkä toimintaperiaatteiden mukaan harjoituksen pitäisi auttaa tavoitteiden saavuttamisessa.

Tulosten lisäksi kuntotestistä jäi käteen kattava raportti, joka antoi lisäinformaatiota testin tuloksista sekä ohjeita niiden hyödyntämiseksi. Olin positiivisen yllättynyt, miten hyvin tulokset ja ohjeet korreloivat aikaisempien testien kanssa, sekä kehon omien tuntemusten suhteen. Esimerkiksi tuloksissa arvioitavat juoksunopeudet eri sykealueille osuvat suhteellisen hyvin kohdilleen viimeaikaisten lenkkien kanssa.

Tulosten avulla olen pystynyt suuntaamaan lenkeille luottavaisemmin mielin, tietäen tekeväni harjoitusta oikealla tasolla. Ja vaikka mieli olisikin huutanut lisää vauhtia, on järki pystynyt pitämään turhat menohalut kurissa. Sille kovaa menemiselle on sitten oma aikansa ja paikkansa myöhemmin syksyllä, Amsterdamin maratonilla.