Kenellekään ei tule kovin suurena yllätyksenä, että olen maailman ja arjen kuvaamisen ystävä. Siinä missä kuvaamisen päämäränä oli aiemmin vain arjen tilanteen ja fiiliksen taltiointi, on sille tämän vuoden aikana löytynyt selkeästi funktionaalisempia tarkoituksia.

Kaikenlaisessa oppimisessa on haastavaa pystyä astumaan oman ajattelun ja suorituksen ulkopuolelle observoimaan objektiivisesti miten oma suoritus suhteutui siihen tavoiteltuun. Erityisen vaikeaa tämä on kaikenlaisessa liikunnassa, jossa lukuunottamatta tanssistudioita pääsee harvemmin tekemään mitään suoritusta peilien edessä.

Mikään ei tietenkään korvaa oikean valmentajan ohjeistusta ja analyysiä, mutta monesti oppimista auttaa ja parantaa jo pelkästään se - että pystyy näkemään omia suorituksiaan eri kulmista ja käymään ajatuksella läpi miten se meni... noin niinkuin omasta mielestä.

Siinä isompikin mies nöyrtyy, kun joutuu katsomaan omaa ruhoaan isolta ruudulta ja riisumaan silmiltään kaikenlaiset illuusiot omasta atleettisuudesta ja sulavasta liikkeestä. Kun alkujärkytyksestä sekä yökötyksestä selviää, voi keskittyä observoimaan niitä kehityskohteita. Ja niitähän löytyy.

Esimerkiksi sulkapalloa pelatessa ja peliä kuvatessa olen oppinut, että minulla ei ole kuin kaksi helmasyntiä: liikkuminen ja lyöntitekniikka. Toki nämä ongelmat olivat jo jollain tavalla tiedossa ennen kuvaamisia, mutta vasta kuvaamisen myötä tajuaa kuinka huono se tilanne on.

Kuvaesimerkit osoittavat kolmesta eri pelistä saman toistuvan ongelman ylälyönnissä. Käsi jää virittämättä kunnolla taakse, osumapiste putoaa liian alas ja lyönti lähtee kyynärvarren huitaisuna, sen sijaan että lyöntiin saisi voiman koko käden liikeradasta. Malliksi opetusvideo, jossa lapsikin osaa tehdä lyönnin oikein: https://www.youtube.com/watch?v=PtVobdXlmz0

Uintitreeneissä kamera on auttanut ymmärtämään paremmin erot vartalon asennon tavoitetilassa ja todellisuudessa. Siinä missä sitä kuvitteli olevansa veden läpi kiitävä torpedo, näyttääkin kamera uintiasennon todellisen tilan vettä raskaasti halkovana ponttoonina.

Ero mielikuvan ja todellisuuden välillä on joskus hurja - ja ilman kameran antamaa objektiivista kuvaa on vaikea saada iskostettua omaan päähänsä miten jotain liikettä tai asentoa pitäisi korjata, saati löytää sitä oikeaa asentoa, joka aluksi saattaakin tuntua hurjan epäluonnolliselta.

Muun muassa pään asento vapaauinnissa on vaatinut ison ahaa elämyksen ja monta harjoitusta, ennen kuin uintiin on löytynyt rentoutta ja pää on löytänyt paikkansa vartalolinjan jatkeena.

Juoksutreeneissä kamera on hyvä kaveri tekniikan ja askelluksen tarkistukseen.

Juoksumatolla on helppo ottaa kuvaa monesta eri kulmasta ja kuvata myös yksityiskohtia, esimerkiksi jalkaterän tai nilkan käyttäytymistä.

Tehtävälistalla on ottaa pidemmästä lenkistä videota eri vaiheista lenkkiä ja tutkia, miten pidempi rasitus ja mahdollinen väsymys vaikuttaa juoksuasentoon. Videon eri kohdista pitkää lenkkiä antaa kuitenkin realistisempaa kuvaa juoksusuorituksen todellisuudesta kuin lyhyempi harjoitus ja kuvaus juoksumatolla.

Kameran rekrytoiminen apuvalmentajaksi ei vaadi suuria investointeja tai suurta vaivaa - mutta antaa helposti paljon apuaja oman harjoittelun ja harrastamisen parantamiseksi.

Mikään ei edelleenkään korvaa sitä harjoittelua ja treenaamista osaavan valmentajan johdolla, mutta kamera auttaa minua auttamaan itseäni.