Sain tuttavaltani, personal trainerina toimivalta Monnalta ohjeet ruokailuun ja saliharjoitteluun ja into pinkeänä noudatin niitä täsmällisesti. Reilun kuukauden verran. Sitten lokakuun aikana päälle iski järkyttävä työruuhka kansainvälisine kilpailuineen ja kokouksineen, joka aiheutti opiskeluruuhkan ja samalla kaikki muutkin ruuhkat. Sen tuloksena saliharjoittelun säännöllisyys jäi ja muuttui luonteeltaan säännöllisen epäsäännölliseksi.

Ruokavaliotakin pidin päällä varmaan saman verran. Onnekseni täytyy todeta, että olen ennenkin syönyt suhteellisen terveellisesti ja monipuolisesti, mutta sellaista tarvittavaa säännöllisyyttä ja sokerittomuutta en saanut pidettyä yllä, niin kuin en myöskään riittävää liikkumista. Mutta ne asiat, mitkä ehdin oppia ja mitkä jo tarttuivat arkeen, ovat runsas ja monipuolinen aamupala ja reilu lounas. Edes jotain :)

Vähän jo onneksi ehti tapahtua kehossa tälläkin välillä ja näinkin huonolla treenillä: elokuun lopussa ja marraskuun puolivälissä tehtyjen kehonanalyysimittausten vertailussa lihasmassa oli kasvanut 1,1 kg ja rasvamassa kutistunut 1,6 kg! Miten mainioita uutisia ja miten motivoivaa huomata, että vaikka välillä oli pitkiäkin taukoja harjoittelun välillä, niin tulokset olivat silti parantuneet, edes vähän! Mitä se olisikaan voinut olla, jos olisin voinut ja jaksanut pitää harjoittelusta ja ruokavaliosta kiinni koko ajan…

Olen kuitenkin antanut sen itselleni anteeksi. Olen alunperinkin ajatellut, että tavoitteeni on päästä jälleen kuntoon kesäksi 2015, mutta olen myös tiedostanut, että eteen tulee sellaisia hetkiä ja aikoja, jolloin muu elämä menee treenaamisen ja oikeaoppisen ruokailemisen edelle. Ja niin on tullutkin. Tosin sitä on nyt kestänyt hieman liian kauan aikaa… Tämä elo kun on välillä sellaista oikeiden askelten tapailua.

Kiitos Urheiluhallit ja omaliikunta.fi tästä joululahjasta, että saan teiltä tukea projektini jatkoon. Projekti Kesäksi Kuntoon 2015 alkaa kanssanne NYT. Uusin askelkuvioin :)

Mä ja mun mesta.