Mistä puhun, kun puhun talvijuoksuun varustautumisesta?

Juoksuharrastukseni aloitus ajoittuu vähän yli vuoden takaiselle syksylle. Kauniit aurinkoiset ilmat kun ei ole liian kylmä tai kuuma, olivat omiaan hurmaamaan lajista kiinnostuneen. Välillä pärjäsi t-paidalla ja välillä vähän pidempää trikoota päälle. Auvoisia lenkkejä, sanoisin.

Välineurheilu ei ole koskaan oikein ollut lajini ja olenkin kekkuloinut jos minkälaisissa vaatetuksissa urheillessani. Sitten tuli talvi. Jouduin viilaamaan ajattelutapaani uusiksi. Ensin tuli pitkät juoksutrikoot ja juoksutakki. Niillä pärjäsi melko pitkään, sillä takkini ominaisuuksiin kuuluu (kirkkaan värinsä lisäksi) tuulen pitävyys. Ehdoton ominaisuus jos sattuu asumaan alueella jossa tuulee ihan aina.

Pakkasilta ohuet vaatteeni eivät suojanneet, joten kunnon lämpökerrasto tuli hankintaan. Siihen loppui reisien etupuolien jäätyminen kalikoiksi lenkeillä. Paksumpaa sukkaa lenkkariin ja pipo päähän, niin tarkeni mainiosti pidemmilläkin juoksuilla. Kylmimmillä keleillä puen takin alle vielä fleece-tyyppisen urheilupaidan, joka on ohut, mutta todella lämmin. Sitä ei voi pitää kuin kunnon miinuksilla, muuten paistuu.

Minulle haasteena talvikeleillä on ollut löytää balanssi lämpimän ja hikoiluttavan pukeutumisen välillä. Kunnolliset, urheiluun suunnitellut materiaalit  ovat helpottaneet, mutta nekin pitää osata pukea oikein. Olen huomannut, että tärkeintä pukeutumisessa on estää kylmän ilman pääseminen suoraan iholle (niska ja maha ovat pahimmat). Yllättävää talvella urheillessa on kuitenkin se, miten vähillä vaatteilla pärjää, jos on kerrostanut oikein. Itse olen oppinut käyttämään mittarina pukeutumiselle sitä, jos ulos astuessa ja ensimmäisien metrien aikana tuntuu aavistuksen liian viileälle, on pukeutuminen kunnossa. Kroppa kyllä lämpenee lenkin aikana.

Kuten aika moni liikkuja, en  yleensä ehdi lenkille ennen pimeää, joten heijastinten käyttö on ehdotonta. Mutta kuinka paljon voikaan ärsyttää ne heiluvat härpäkkeet? Sain lahjaksi viime kevättalvella pari flap-wrap heijastina (sellaisia jotka naksahtaa rullalle kun sen lyö johonkin) ja keksin laittaa ne nilkkoihin. Myöhemmin hommasin kaksi lisää ranteita varten. Nerokasta! Heijastin on liikkeessä mutta ei häiritse säiden uhmaajan fiilistä lenkin aikana.

Menneisyyden minä ei uskoisi kun sanon: Välineillä on väliä, etenkin talvella. Jo itsensä suostutteleminen ulos liikkumaan vesi-räntä-jää-lumi-mummo-myrskytuuli-keliin on itsessään saavutus, miksi siitä ei tekisi itselleen mahdollisimman mukavaa? Sitä paitsi kivan näköisissä ja tuntuisissa vaatteissa sitä alkaa itsekin uskoa omaan energisyyteensä ja urheilullisuuteensa. Eikä mikään tietysti voita sitä tunnetta kun palaa lenkiltä voittajana sisään lämpimään.