En ole koskaan käynyt kuntotestissä tai joutunut edes juoksemaan pahamaineista cooperia. Vaikka minulla oli jonkinlainen kuva yleisestä kunnostani, halusin tietää mitä se ”virallisesti” testattuna on. Suorittamani kuntotestipaketti sisälsi kehonanalyysin, joka kertoo muun muassa rasvaprosentin ja painoindeksin sekä pyörä- ja lihaskuntotestin.

Testi suoritettiin Pasilassa. Ensiksi kuntotestin ohjaaja pyysi minua astumaan paljain jaloin vaakaa muistuttavaan kehonanalyysimittaus-laitteeseen. Mittaus ei vaatinut mitään muuta kuin oikeassa kohdassa seisomista ja kahvojen puristamista kevyesti.  Sitten aloitimme pyörätestin, jota varten viritin itselleni sykemittarin. Pyörätestissä lisättiin polkemistehoa intervalleissa kahden minuutin välein. Pyörän ruudulta näkyvän polkemisnopeuden piti koko testin ajan olla vähintään 60 ja sen ollessa vähemmän testi päättyi. Testin ideana on polkea niin pitkään kuin vain jaksaa, aina maitohapoille asti. Jaksoin polkea 18 minuuttia.

Toisiksi viimeinen osa testiä oli lihaskuntoliikkeet. Tein vatsalihaksia, pysty- ja etunojapunnerruksia, selkälihaksia ja kyykkyjä. Osassa liikkeitä tehtiin mahdollisimman paljon 30 sekunnissa ja osassa niin kauan kuin jaksoi. Viimeinen osa testiä oli tulosten läpi käyminen testin ohjaajan kanssa. Tulokset olivat monisivuisessa paperinipussa, jotka ohjaaja selitti hyvin läpikotaisesti.

Oli mielenkiintoista kuulla oma tasonsa eri osa-alueilla ja tietää, miten niitä voisi kehittää. Ohjaaja todella tiesi mistä puhuin, eikä paperinipun tulokset jääneet epäselviksi. Testi sopii kaikenlaisille, urheileville ja ei-urheileville, sillä olit minkä tasoinen vain, testin avulla osaat kehittää kuntoasi oikeilla osa-alueilla ja tiedät ”missä mennään”.