Suurimmalla osalla tämän blogin lukijoista on viimeisistä koululiikuntatunneista jo vuosia tai vuosikymmeniä aikaa. Itsellänikään ei koululiikuntaa ole ollut yli vuoteen. Harvalla meistä on kovin lämpöisiä muistoja näistä tunneista. Koululiikunnalla olisikin rutkasti opittavaa ryhmäliikuntatunneilta.

Koululiikunnan tarpeellisuutta ei voi kiistää. Suomalaisesta aikuisväestöstä yli puolet on ylipainoisia ja nuortenkin ylipaino kasvaa kohisten. Ylipainon taustalla on viime kädessä energian saannin ja kulutuksen epäsuhta. Jos elämäntapa on passiivinen ja syö mitä sattuu, vatsamakkaroiden kertymistä keskivartalolle ei voi estää.

Koululiikunnassa opetellaankin parhaimmillaan aktiivista elämäntapaa, joka jatkuisi kouluvuosien jälkeen vielä aikuisuudessakin. Tuntien hieno tavoite jää kuitenkin usein jonnekin puolitiehen. Tärkeä syy tähän on liikuntatuntien arviointikäytännöt. Liikunnan numero pohjautuu raa’asti vain mittaustuloksiin: kuinka kovaa juokset tai kuinka pitkälle heität. Mittaukseen sammuu monen nuoren liikuntainto.

Sodankylän kahdeksasluokkalaiset ehdottivat Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että koululiikunnan arviointia yksinkertaistettaisiin. ”Liikunnasta voisi antaa vain suoritusmerkinnän – tai hylätyn, jos tilanne niin vaatii”, kirjoittavat sodankyläläiset.

Olen heidän kanssaan täysin samaa mieltä. Liikunnan ei tarvitsisi olla suorittamista. Jos tarkoituksena on motivoida liikkumaan myös tuntien ulkopuolella, olisi arviointia syytä pohtia uudelleen ja samaten tuntien lajivalikoimaa.

Nykyisellään koululiikunnan lajeja tuntuu rajoittavan lähinnä opettajien mielikuvituksen puute, eikä useinkaan ole kyse resurssien tai välineiden suppeudesta. Viittasin tähän jo ensimmäisessä blogikirjoituksessani. Tunneilla tyydytään varsin suppeaan valikoimaan: yleisurheiluun, juoksuun ja pallopeleihin.

Koululiikunnan kannattaisi ottaa mallia ryhmäliikuntatunneilta. Ryhmäliikuntaan voi tulla täysin aloittelijana, eikä kukaan arvostele omaa suoritusta. Tärkeintä tunneilla on olla läsnä ja yrittää parhaansa. Tunnin ohjaajan tehtävänä ei ole suinkaan ottaa sekuntikellon kanssa aikaa, vaan opastaa ja kannustaa.

Ryhmäliikuntaan tullaan toki vapaaehtoisesti, mutta koululiikunta on kaikille pakollista. Koululiikunnan ei kuitenkaan tarvitsisi olla pakkopullaa. Muutos lähtee ensisijaisesti tuntien ilmapiiristä, jonka rakentamisessa sekä opettajalla että oppilailla on tärkeä rooli. Liikuntatunnin kannustava ilmapiiri voi luoda kipinän, joka kantaa vanhuuteen asti.