Ensimmäinen ryhmäliikunnan kokeilutuntini on nyt takana päin. Valitsin lajin täysin satunnaisesti, sillä itselläni ei ole vielä oikein käsitystä suurimmasta osasta ryhmäliikuntalajeja. Tärkeimpänä tekijänä tuntia valitessa itselläni oli, että tunnin ajankohta sopi omiin aikatauluihini. Kokeilulajiksi valikoitui näin bodycombat.

Aivan kylmiltäni en uskaltanut tunnille lähteä, vaan luin Urheiluhallien verkkosivuilta lajin kuvauksen. Kuvauksessa luvattiin kontaktitonta tehotreeniä, joka pohjautuu kamppailulajeihin. Sitä tunti todellakin oli. Bodycombat oli sekoitus karatea, taekwondoa ja nyrkkeilyä, jotka oli sotkettu sekaisin sekametelisopaksi.

Karatetaustani ansiosta luulin olevani jollain tasolla perillä tunnilla, mutta totuus osoittautui toiseksi. Olin valtaosan tunnista aivan pihalla siitä, missä mennään. Kun luulin päässeeni kärryille liikesarjasta, liikesarjaa vaikeutettiin tai siirryttiin jo seuraavaan sarjaan. Tunnilla tahti oli kova: juomatauollekin oli varattu aikaa ruhtinaalliset 15 sekuntia.

Bodycombatissa ei taistella elävää vastustajaa vastaan, vaan lähinnä vastustajana on oma väsymys. Tunnin ohjaaja korosti tätä seikkaa useaan otteeseen mustalla huumorilla höystettynä. Jo alkutunnista hän otti kaikki luulot pois toteamalla, että tahtia on kiristettävä, sillä jotkut vielä hymyilevät. Lopputunnista viimeisenkin treenaajan hymy hyytyi. Tunnin jälkeen itse olin aivan hiessä ja myös yhtä uutta lajikokeilua rikkaampi. Bodycombat ei nouse omien lempilajien listalle, mutta periaatteessa voisin kuitenkin käydä tunnilla toistekin. Bodycombatissa saa ainakin taatusti hien pintaan.

Bodycombat-tuntia tahditti menevä musiikki. Musiikki toki innosti treenaamaan entistä kovempaa, mutta musiikki oli turhan kovalla. Lopputuntia kohden tunnin ohjaaja lisäsi vain musiikin volyymia niin, että joutui itse melkein huutamaan mikrofoniinsa saadakseen äänensä kuuluviin musiikin ylitse. Pienemmälläkin volyymilla musiikki olisi varmasti täyttänyt tarkoituksensa.