FIX Liikuntakeskusten ohjelmistoon on tullut uusi tunti Syke & Fit, joka on nimensä mukaisesti tunti, jossa syke nostetaan korkealle ja sen lisäksi tehdään lihaskuntoa. Koska tällaiset tunnit ovat lähellä minun sydäntäni, oli tämä uutuus tietysti heti päästävä testaamaan, kun mahdollisuus siihen tarjoutui.

Tunti oli heti alkulämmittelystä alkaen varsin reipastahtinen ja jatkui sellaisena ihan loppuun saakka. Tunnilla tehtiin sykkeennostopätkiä ja lihaskuntoa vuoronperään, painotus oli mukavasti sykkeennostossa ja tunnin rankkuus tuli kyllä sieltä puolelta.

Liikkeet ovat helppoja ja melko yksinkertaisia, eli jokainen varmasti pysyy mukana. Oma periaatteeni ohjatuilla tunneilla on, että kunhan nyt jotenkin sinnepäin liikkuu ja pomppii, pääasia on että syke nousee ja hiki tulee! Myös lihaskuntoliikkeet olivat yksinkertaisia ja helppoja toteuttaa. Jokainen tietysti skaalaa liikkeitä ja tahtia oman kuntotasonsa mukaan, mutta tunti on sen verran vauhdikastempoinen, että liikkeiden on pakko ollakin yksinkertaisia, sillä aikaa ihmettelyyn ei kyllä ole ja hyvä niin.

Loppuun tehtiin vielä lyhyt jäähdyttely ja loppuverryttely ja siinäpä se 50 minuuttia menikin. Jos haluat jotain vähän lisää nykyisiin treeneihisi, niin suosittelen testaamaan tätä tuntia! Hikipyyhettä ja juomapulloa tarvitaan ja iloista mieltä sekä hyvää treeniasennetta, tällä tunnilla ei nimittäin löysäillä!