Osallistuin Urheiluhallien järjestämään I Love Aerobic -tapahtumaan nyt toista kertaa. Kyseessä on siis monipuolinen ryhmäliikuntatapahtuma Mäkelänrinteessä, jossa on tarjolla ohjattuja tunteja voimailusta vesiliikuntaan ja monenlaista siltä väliltä, kuten joogaa, pilatesta ja tanssillisempia ryhmäliikuntatunteja. Tuntien lisäksi paikalla on tuote-esittelyitä, maistiaisia ja erilaisia tarjouksia.

Oma päiväni koostui pitkälti FIX Teho -treeneistä, sillä tanssijalkaani ei nyt tällä kertaa vipattanut siihen malliin, että olisin heittäytynyt esimerkiksi FIX Fiiliksen pariin. Aamu alkoi näin ollen FIX Teho Voima -tunnilla, josta jatkoin perään vielä FIX Teho Syke -treeniin. Taattua laatua, kuten aina: hiki virtasi ja lihakset menivät maksimivoimatreenistä – maastavedosta – ihan hapoille!

FIX Tehojen jälkeen pidimme jumppakaverini kanssa evästauon ja kiertelimme tuote-esittelypisteet läpi ja kävinpä samalla ilmaisessa kynsien geelilakkauksessakin, kun sellaista oli tarjolla!

Sitten jatkuivat treenit. Osallistuimme Power Slide -demotunnille, en ole koskaan aikaisemmin kyseisellä tunnilla ollut. FIX Vuosaaressa näitä tunteja järjestettiin teematunteina ja moni kehui kovasti, joten halusin itsekin kokeilla. Aika rankka setti oli tämäkin, varsinkin aamupäivän Teho-tuntien päälle! Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Power Slide on eräänlainen ohut treenilauta, jonka päällä tehdään erilaisia liukuvia liikkeitä nailoniset ”sukat” omien jumppakenkien päällä. Liikevariaatioita riittää lukemattomia ja treenistä saa varmasti kovat tehot irti niin halutessaan! Hauska kokemus!

Treenilauta ja kenkien päälle tulevat ”sukat”.

Laudan päältä palattiin sitten tutun ja turvallisen FIX Tehon pariin, viimeisenä puristuksena jumppapäivälle omalta osaltani oli FIX Teho kestävyys. Puolen tunnin treenissä tehtiin alkulämmittelyn jälkeen kolme liikettä, joista kutakin neljä minuuttia kerralla. Olin aivan läkähdyksissä treenin jälkeen! Harvoin tulee tehtyä tällaisia neljän treenin maratoneja, joista suurin osa vielä HOT-alueella, joka tuo lämpötilansa puolesta omat haasteensa treeniin.

Kotiin lähtiessä nappasimme vielä jokaiselle osallistujalle jaettavat lahjakassit mukaamme. Olipahan runsas tarjonta kassin sisällössä: mm. pyykinpesuainetta, urheilujuomaa, kosmetiikkanäytteitä, kuorintavoidetta, kynsilakkaa, mausteita, välipalapatukka jne.

Lahjakassin sisältöä.

Kiitos Urheiluhallit kivasta tapahtumasta!