Mukava ja monipuolinen liikuntatapahtuma I Love Aerobic järjestettiin perinteiseen tapaan Mäkelänrinteessä. Itse olin mukana nyt kolmatta kertaa. Tapahtumassa oli jälleen monipuolinen tuntivalikoima; monenlaista tanssillista jumppaa, toiminnallisempaa treeniä, vesijumppaa ja venyttelyä sekä joogaa. Eli jokaiselle varmasti jotain!

Oma treenini koostui tänä vuonna neljästä eri tunnista. Päiväni alkoi FIX Stepillä, jossa tehtiin vauhdikasta askellusta step-laudalla. Tämä on aika kaukana omasta mukavuusalueestani, tuntuu aina kuin minulla olisi kaksi vasenta jalkaa, enkä meinaa pysyä ohjelmassa ollenkaan mukana. Mutta tälläkin kertaa kaikkea pystyi ohjaajan neuvoilla helpottamaan ja jättämään käännöksiä pois ja näin minäkin suosiolla tein ja pysyin suunnilleen rytmissä mukana! Puolen tunnin mittainen reipastahtinen treeni oli täysin riittävä aloitus jumppapäivälle ja siitä oli hyvä jatkaa HOT-alueelle Core & Venyttely-tunnille.

Core & Venyttely on nimensä mukaisesti keskivartalotreeni sekä venyttelyä. Kaikki liikkeet tehtiin ainakin tällä kertaa oman kehon painolla; treenasimme vatsa- ja selkälihaksia sekä keskivartaloa. Lopuksi oli mukava ja rentouttava venyttely.

Omassa ohjelmassani oli tässä välissä taukoa, jonka aikana kiertelin myyntikojut ja tutustuin näytteilleasettajien tarjontaan. Casallilla oli hyviä tarjouksia treenivaatteista ja mukaani tarttuivat vapaa-ajan housut, jollaiset minulla jo ennestäänkin on ja nyt ostin toiset kun edullisesti sain!

Sitten jatkui jumpparääkki, ihan kirjaimellisesti, sillä vuorossa oli puolituntinen treeni nimeltään ”The Work of Booty by Casall”. Edellinen ryhmä tuli salista ulos valitellen, kuinka pakaralihakset ovat tulessa ja tämän perusteella osasin varautua aikamoiseen takapuolirääkkiin!

Treeni tehtiin kuvassa olevia kuminauhoja apuna käyttäen. Toinen kuminauhoista antoi raskaamman vastuksen kuin toinen ja voin sanoa, että molemmilla sai aikamoisen poltteen pakaroihin tunnin aikana! Turhaan eivät edelliset tuntilaiset tuskailleet, treeni meni kyllä täysin perille ja jalat olivat tunnin jälkeen ihan hellänä. Onneksi viimeisenä treeninä oli lempeä Slow FIX Jooga, joka päätti tapahtuman. Jooga on kestosuosikkini ja päivä oli ihana päättää tähän kehoa huoltavaan treeniin.

Kotiin lähtiessä nappasin matkaan mukaan vielä lahjakassin, jonka tästä tapahtumasta aina itselleen saa, eikä lahjakassin sisältö pettänyt tänäkään vuonna. Kuten kuvasta näkee, oli kassissa vaikka mitä kivaa; kosmetiikkaa, huuhteluainetta, kivennäisvettä ja erilaista syötävää. Lisäksi itse kassi oli ihanan punainen, FIX Liikuntakeskusten 20-vuotisteemalla.

Tapahtuma oli kiva ja onnistunut tänäkin vuonna ja mikä parasta; tunnelma on jumppaajien keskuudessa aina varsin hyvä! Suosittelen ehdottomasti osallistumaan!