Tämä on lähes uskomaton tarina. Aino Koskinen on käynyt UH Töölössä talon valmistumisesta asti, nyt siis 50 vuotta, lähes joka aamu ensimmäisten joukossa.

Töölön Urheilutalosta tuli erottamaton osa Aino Koskisen elämää vuonna 1967. Hän oli kysellyt työkavereilta jotain lähellä olevaa lätäkköä, jossa voi uida. Aino ihastui elämänsä ensimmäisellä uimahallikäynnillä paikan siisteyteen ja toimivuuteen. Uinti- ja saunaretkistä tuli säännöllisiä, vähitellen päivittäisiä. Kausikortti hänellä on ollut melkein 40 vuotta. Kun muutamana vuonna kirjattiin ylös uintikilometrejä, Ainolle niitä kertyi lähes 300 vuodessa. Myöhemmin liikuntaharrastus laajeni vesikävelyyn ja kuntosaliin.

Säännöllinen liikunta koki kovan kolauksen, kun Ainon selkä vammautui pahasti raskaassa vapaaehtoistyössä ja ranka painui kasaan seitsemän senttiä. Uinti ei onnistunut. Vaurioituneiden hermojen vuoksi vesi tuntui kylmältä vesikävelylle, jota Aino kuitenkin yritti tehdä. Pahinta oli kuntosalikielto.

Kun reilun vuoden mittainen kielto päättyi, Ainolla oli juhlapäivä 20.1.2016. Silloin käynnistyi kuntoutus fysioterapeutin ohjein. Rautakangelta tuntunut ranka alkoi taipua ja suoristua. Sinnikkyys, kuntosali ja sauna nostivat Ainon vaikeuksien jälkeen taas iloiseen menoon.
- Ilman niitä makaisin varmasti sängyn pohjalla. Saataisiinpa halliin vielä lämminvesiallas. Siitä selkäni pitäisi.

Lapsesta liikkunut jaksaa paremmin

- Maalaistyttönä totuin liikuntaan pienestä pitäen. Kolmen kilometrin koulumatka taittui kävellen ja läheisessä järvessä polskien opin uimaan. Vanhoista papereista huomasin, että pidin mieluisimpana aineena alakoulussa voimistelua, leikkiä ja urheilua. Monia palkintojakin sain. Myöhemmin minulle sanottiin, että kehoni olisi kestänyt korkeatasoisempaakin kilpaurheilua, mutta en siitä koskaan innostunut.

Ainon itseopittua uimatyyliä eräs hänen huumorintajuinen työtoverinsa kuvasi kanan nokkimiseksi ja matki sitä näyttävästi altaassa. Aino huvittui, mutta samalla sisuuntui ja päätti opetella kroolin. Hän osallistui hallin uintikurssille, ja kahden kuukauden tahkoamisen jälkeen kroolaus sujui vaivattomasti ja vauhdikkaasti.

Liikunta pitäisi Ainon mielestä aloittaa nuorena.
- Kaupungissa on hyvät mahdollisuudet, kun uimahallit ja kuntosalit ovat lähellä. Samalla tutustuu kivoihin ihmisiin, ja ohjaajat ovat aina avuliaita.

Porukasta saa tukea ja voimaa

Aino kuuluu kuntosalin aamuporukkaan. Hän on maanantaista lauantaihin yleensä ensimmäisenä odottamassa ulkona hallin avautumista.
- Meille on muodostunut kiva porukka. Keskustellaan päivänpolttavista asioista, huumori leiskuu ja toinen toisistaan välittäminen on itsestäänselvyys. Jos joku on poissa ilmoittamatta, kummastellaan ja huolestutaankin. Niinpä on tullut tavaksi, että kerrotaan ainakin lähimmille kaappitovereille, jos ei pääse seuraavana aamuna tulemaan. Lauantaisin juodaan yhdessä pullakahvit Kuntopullassa. Porukka on kokoontunut myös kuntosalin ulkopuolella. Sosiaalinen puolikin on tällaiselle yksineläjälle liikunnassa tärkeää, Aino iloitsee.

Aino pitää kuntosaliohjelmansa niin kevyenä, että hän voi tehdä sen kuutena päivänä viikossa. Alkulämmittelyksi hän polkee muutaman kilometrin kuntopyörällä. Laitteista ehdoton suosikki on selkää vahvistava vetolaite. Porukan mielestä Aino on erinomainen esikuva nuoremmille ja ikätovereille. Hän tekee ohjelmansa hymyssä suin. Selkävamma ei näy enää lainkaan olemuksessa.