”Tuntuu ihan huikealta, että olen päässyt tähän. Aiemmin arastelin vedessä olemistakin enkä uskaltanut mennä isoon altaaseen nopeiden uimareiden tielle.”

Se tunne, kun uskaltaa, hallitsee ja onnistuu, on koukuttava. Vielä vuosi sitten Gian Villanueva ei olisi voinut kuvitellakaan uivansa isossa altaassa kilometriä tai hyppäävänsä pää edellä viidestä metristä.

Kun Gian Villanueva seisoo hyppytornissa, adrenaliini jyllää ja pelko koettaa saada yliotteen. On kaksi vaihtoehtoa: pakene tai taistele.
”Minulla on taipumus miettiä liikaa. Uskallanko hypätä? Pysyvätkö kroppa ja kädet suorina? Mitä jos sattuu? Hyppytornissa on pelkofiilis, mutta hypyn jälkeen tulee voittajafiilis: eihän se ollutkaan niin paha!” Gian kertoo.
Hän uskoo, että jännityksestä pääsee yli, kun hyppii enemmän. Mies on käynyt uimahyppykurssin Mäkelänrinteen uimahallissa ja oppinut pikkuhiljaa perushyppytaidot.
”Parhaillaan käyn akrojoogassa vahvistamassa keskivartalon tukea, sillä sitä tarvitaan hypyissä”, Gian kertoo.

Koskaan ei ole liian myöhäistä
Samanlaista koukuttavaa adrenaliinihuumaa Gian on kokenut uima-altaassa. Hän käy uimassa omassa ”tukikohdassaan” Märskyssä 2–4 kertaa viikossa, nykyään vähintään kilometrin.
”Tuntuu ihan huikealta, että olen päässyt tähän. Aiemmin arastelin vedessä olemistakin enkä uskaltanut mennä isoon altaaseen nopeiden uimareiden tielle”, hän sanoo.
Gianin uinti-innostus sai alkunsa noin vuosi sitten, kun hän opiskeli Espanjassa ja alkoi käydä kavereiden kanssa uimassa.
”Pysyin pinnalla mutta tekniikasta en tiennyt mitään. Kun tulin takaisin Suomeen, päätin, että haluan oppia uimaan ja uskaltautua isoon altaaseen. Jotta onnistuisin siinä, tarvitsin apua.”

Uinti on terapiaa
Gian pulikoi kesällä lyhyen uintikurssin Mäkelänrinteen lastenaltaassa, katseli uintitekniikkavideoita Youtubesta ja kävi Kumpulan maauimalassa harjoittelemassa aamuisin ennen töihin menoa.
”Tykkään asettaa tavoitteita itselleni. Tuntuu hyvältä, kun huomaan kehittyväni”, hän sanoo. Syksyksi Gian oli ilmoittautunut aikuisten alkeiskurssille. Kun uimaopettaja näki, miten huimasti Gian oli kesän aikana edistynyt, hän siirsi miehen saman tien seuraavalle kurssitasolle.
”Pääsin suoraan isoon altaaseen. Eka kerta jännitti tosi paljon, mutta valmentaja ja muut ryhmäläiset tsemppasivat kivasti koko kurssin ajan”. Nyt hän jatkaa uimista tekniikkapainotteisessa uintikerhossa, eikä enää jännitä.
”Vesi rauhoittaa. Uinti on minulle terapiaa. Kun pääsen veteen, unohdan kaiken muun ja keskityn vain hengitykseen”, Gian sanoo.