Kuva: Sebastian Dannberg

Uimakoulussa voi käydä myös tarhapäivän aikana. Vesikirppu-uimakoulu on viikon kohokohta päiväkoti Sälenin eskareille.

Vanhempien on helppo saada lapset ylös sängystä niinä maanantaiaamuina, kun on uimakoulu. Lauttasaarelaisen kielikylpypäiväkoti Sälenin eskarit matkaavat bussilla ja metrolla Mäkelänrinteeseen ja ovat jo kymmeneltä uikkarit päällä altaassa.

Veteen totutteleminen ja uimaan opetteleminen on yhtä hymyä ja naurua. Ensimmäisen kerran jälkeen osa toivoo jo pääsevänsä pian hyppyaltaaseen.
- Lapset nauttivat vesileikeistä. Usein aremmatkin innostuvat huomaamattaan ja unohtavat pelkonsa tutussa porukassa, sanoo lastentarhanopettaja, esiopettaja Milla Sahi.

Uimista on heidän päiväkodissaan harrastettu vuosikausia eskareiden ja myös 5-vuotiaiden kanssa. Ensimmäiset lapset, joiden kanssa Milla kävi Vesikirppu-uimakoulussa, ovat jo lukiossa.
- Uimakoulureissuun liittyy paljon muutakin. Tiivis, yhtenäinen reissu porukalla kerran viikossa kasvattaa ryhmähenkeä. Lapset oppivat käyttäytymään uimahallissa, kunnioittamaan muita asiakkaita ja huolehtimaan omista tavaroistaan. Samalla he saavat uskallusta liikkua bussissa ja metrossa, Milla sanoo.

Kun lapsella on uimakoulu jo tarhapäivän aikana, illalla perheelle jää aikaa yhdessäoloon ja muuhun tekemiseen.

Positiiviset vesikokemukset kannattelevat

- Vesikirpuissa on tavoitteena, että uimaan oppiminen olisi kivaa ja lapsi oppisi luottamaan veteen. Vedessä voi olla hauskaa, tehdäänpä siellä mitä vain, kertoo uimaopettaja Sari Laakko. Omassa Vesikirppu-ryhmässä lapset tuntevat toisensa entuudestaan ja tukena on myös kaksi hoitajaa päiväkodista. Se on iso etu.

Ryhmäytyminen auttaa opettelussa. Lapsi voi tuntea olonsa turvalliseksi, eikä hänen tarvitse miettiä, jännittääkö ja uskaltaako. - Vaikka lapsi ei kokisi olevansa uimisessa hyvä, hän on hyvä jossakin muussa, ja kaverit tietävät sen. Lapset komppaavat ja tukevat ihanasti toisiaan, Sari sanoo.

Päiväkoti Sälenin vesikirppulaiset saavat polskia vapaasti puoli tuntia ennen tai jälkeen uimakoulun. Osa lapsista oppii kahdeksan kerran aikana uimaan muutaman metrin, jotkut enemmänkin. Joillekin on iso juttu, että uskaltaa laittaa pään veteen. Jokainen edistyy omalla tasollaan.
- Kehittyminen riippuu paljon myös vanhempien aktiivisuudesta. Lapsi oppii parhaiten, kun vanhempi käy lapsen kanssa uimassa myös omatoimisesti, Sari lisää.

  • Seuraavat Vesikirppu-uimakoulut alkavat maaliskuussa 2018 Kalliossa, Kontulassa, Malmilla, Mäkelänrinteessä ja Siltamäessä.