”Hyvä, tauko on ohi ja taas mennään!” ehtii ohjaaja hädin tuskin kajauttaa, kun pirteä porukka on jo liikkeessä. Alkamassa on senioriliikunnan Voima- ja tasapainoharjoittelun toinen kiertoharjoittelukierros. Pareittain etenevien kuntoilijoiden naurunhelähdykset sekoittuvat taustalla soivaan iskelmään. Jutellakin liikkeiden lomassa ehtii.

Tunnin aluksi on lämmitelty ja vetreytetty koko keho rauhalliseen tahtiin kävellen, hartioita ja käsiä pyöritellen sekä niskaa taivutellen. Välillä ”halataan puuta” eli pyöristetään rintaa eteen. Vastaliikkeenä viedään käsivarret taakse, kukin omaan tahtiin ja musiikista vireyttä napaten. Omaa paria ei mukaan tulevalla tarvitse olla, ohjaajakin tulee pariksi. Monet kierroksen kahdeksasta liikkeestä voi aivan hyvin tehdä myös itsekseen, mutta parin kanssa tulee samalla vaihdettua kuulumiset.

Sallittu vain yli 70-vuotiaille

Raili, Paula, Anna-Maria ja Anneli ovat tämän tammikuussa Pasilan hallissamme alkaneen uutuustunnin vakioasiakkaita. Kukin rouvista on iältään yli 70 vuotta, Paula täyttänyt jo 80. Sitä ei kyllä uskoisi, sillä hän kyykistelee suu naurussa tasapainolaudalla, ja heittää palloa parilleen toisella laudalla. ”Alussa ei ollut tätä palloa, ensin totuttelimme pelkkään keinuvaan alustaan”, kuuluu kentältä. Simon Karman vahvistaa, että jutun juju onkin edistyminen säännöllisten käyntien myötä. Kun liike löytyy, on lihasta tarkoitus haastaa nostamalla vaikeusastetta. ”Näin treenataan lihasten hermotusta, mikä parantaa iän myötä heikkenevää tasapainoa”, kertoo Simon.

Ikäinstituutin kouluttaja, ohjaajamme Kirsi ”Kiki” Alanen kertoo FIX Liikuntakeskusten Voima- ja tasapainotunnin olevan nimenomaan tarkoitettu yli 70-vuotiaille, vielä kotona ilman apuvälineitä pärjääville henkilöille, joilla jo on kuitenkin alentunut toimintakyky.

”Lihasvoiman säilymisellä ja paranemisella sekä tasapainon kehittymisellä tähdätään pidempään itsenäisesti kotona selviytymiseen”, kertoo Kiki. ”Yksittäiset liikkeet tunnilla on suunniteltu siten, että vastaavasta toiminnosta selviäisi kotona. Esimerkiksi kun kurottaa kättä kohti hattuhyllyä, katseen tulee seurata mukana – näin pysyy tasapaino. Tai pakaroihin ja isoon reisilihakseen kohdistuvilla harjoitteilla edistetään sitä, että pystyy nousemaan itsenäisesti ylös tuolista ja nostamaan lattialle pudonneen esineen”.

Kierrostauoilla huilataan, turistaan ja tutustutaan

”Miten se kuulostaa niin kivalta tuo aika,” naurahtaa Anna-Maria penkille istuessaan, kun ohjaaja on kierroksen päätteeksi ilmoittanut, että nyt on juomatauko. ”Kyllä vesi voi olla hyvää”, jatkaa hän juomapullosta hörpäten.

Anna-Maria ja Raili harrastavat halleissamme myös vesiliikuntalajeja. He latasivat omille asiakaskorteilleen netistä tämän uuden tunnin, ja ovat olleet mukana koko kevään. ”Nuorten tunnit ovat niin sykehakuisia, eivät ne tunnu omilta”, valaisee Raili, Anna-Marian taas painottaessa tasapainon hallinnan merkitystä.

Paulan toi ryhmään polvileikkauksen jälkeinen tarve estää jalan kangistuminen. Samalla on mukavassa seurassa tullut harjoitettua koko kehoa. ”Minä taas en ollut nuorempana lainkaan liikunnallinen, eläkkeellä vasta löysin kuntoilun”, yllättää Anneli, 76. ”Nyt kun on aikaa lueskella kaikkea, löysin kotiin tulleesta OmaLiikunta-lehdestä juttua tästä ja päätin tulla kokeilemaan”, sanoo hän ja jatkaa: ”Pitää vain lähteä sieltä seinien sisältä löytämään kaikkea itseä kiinnostavaa, vaikka yksinkin.”

Ja taas mennään

”T-paitoihin, mukaviin jumppahousuihin ja sisätossuihin sonnustautunut punaposkinen jumpparyhmämme kiinnittää nilkkoihin vielä Simonin kullekin tuomat tarrapainot. Tunnin loppuun on vuorossa muutama hyödyllinen liikesarja penkillä istuen. Jalkoja vuoroin kohottamalla ja laskemalla haetaan voimaa reisiin ja keskivartaloon.

”Olet niin humoristinen noiden vatsalihasjuttujesi kanssa”, kommentoi Raili liikkeisiin kannustavalle ohjaajalle. ”Ei täällä sixpackia luvattu, ei”, jatkaa toinen, ja nauru peittoaa alleen jopa nauhalla hoilaavan Irwinin.

Senioritunnit
Lisätiedot ja varaukset