Kuva: Urheiluhallit

Huippumallinen tukankuivaaja

“Lapsesta asti olen ollut kova uimaan. Suoritin uimamaisterin tutkinnon 9-vuotiaana. Aloitettuani oppikoulussa v.1965 opettaja toi meidät pesäpallo –ja luistelukauden välissä uimaan Svulin uimahalliin. Täällä oli ihanaa uida. Halli oli hienosti varustettu sen aikaisella huippumallisella tukankuivaajalla. Minäkin suhteellisen pitkine hiuksineni asetuin kuvun alle ja tunsin kuinka hiukseni pyörivät ympäri kupua. Kun hiukseni olivat kuivat en kauhukseni päässytkään pois kuvusta, sillä osa hiuksista oli tarttunut kuvun yläosan ritilään. Siinä sitten pienessä paniikissa revin hiukseni irti kuvusta eikä sen jälkeen moisessa hienossa laitteessa kuivannut hiuksiani.” – Arja, Uimamaisteri vuodelta 1964

Ensimmäinen uimahallini

“Kävin ensimmäisen kerran täällä Töölön uimahallissa 14 v sitten, kun suomalainen kaverini toi minut tänne. Se on myös ensimmäinen uimahallini Suomessa. Käyn yhä täällä ystäväni, lapseni kanssa ja itsekseni. Käyn vielä uintikurssilla täällä. Kiitos teille että saan käydä uimassa ja saunomassa kaikkina näinä vuosina.” – Vasily

Naapurin lady

“Naapurin lady toi minut ihka ensimmäiselle ryhmäliikuntatunnilleni töölön fixiin muistaakseni 2004 tai 2005 ja se tunti sytytti liikunnan ilon minussa tähän päivään asti. Töölössä on tullut viihdyttyä vuosia niin tiuhaan että talossa on joku tuttu respassa tai ohjaamassa että kuulumiset tulee vaihdettua! Erityiskiitos siitä että välillä itsellä käy moka että kortit on kotona niin liikkumaan on aina päässyt. Eli ei ole käännytetty pois ilman punaisia poskia koskaan.” – Minna

Mens sanaia corpore sano

“Muistumani on lyhyemmästä päästä. Alkuaan olin täällä vain viikonloppuisin. Sitten Hesari meni remonttiin enkä enään takaisin löytänyt liekö 15v sitten. Olen niitä, jotka saapuvat loppuillasta, pahamaineisia kipakan löylyn ystäviä, jotka turisevat kylmäaltaan loungessa. Saunatutkimusten mukaan olemme ”mens sanaia corpore sano”. Töölössä meillä on aina ystävä, ei tiedetä kuka, mutta aina on. Ihmisiä tulee ja menee. Me olemme ne, jotka palaavat. Emme tiedä, montako meitä on, mutta täällä olemme, kunnes kuolo korjaa. Ja tulevan remontin yli elämme kiusallakin.” – Pekka

Aloitin vesijuoksulla

“90-luvulla aloitin täällä vesijuoksemaan. Kuntoutin eturistiside leikkauksen jälkeen polvea… Sitten meni vuosia ja muutin 8 vuotta sitten töölöntullin taloon ja sen jälkeen olen täällä melkein joka viikko jumpannut ja uinut.” – Tuutu 67

Simon kanssa

“Ekan kerran kävin hallilla ekaluokkalaisena 1969. Yleensä luokkakaverini Simon kanssa uimassa. Simolla oli upouudet sukelluslasit, joiden kanssa kaveri suhahti altaan päästä päähän. Yksi käännös meni hiukan pitkäksi ja Simo kolautti lasit altaan päätyyn. Seurauksena oli kunnon vekki otsaan ja ambulanssikyydillä tikattavaksi. Onneksi ei käynyt huonommin. Uimassa oltiin taas parin viikon kuluttua ilman sukelluslaseja.” – Pera

Saa tänne kurkkia

“2000-luvun alkuvuosina olin pienten lasten kanssa höyrysaunassa, ja lapset alkoivat tietysti kurkkia väliseinän alta miesten puolelle. Sanoin heille ettei saa kurkkia, jolloin toiselta puolelta kuului möreä ääni: ”Saa tänne kurkkia”. Olin kauhuissani, kunnes tajusin että puhuja oli oma veljeni, joka oli tunnistanut meidät äänistä.” – Lotta

Känts mest hemma

“Tölö var min första simhall när jag flyttade från Vasa till Helsingforss 1999. Ända sedan har den känts mest hemma av alla Helsinfors idrottsplatser.” – Ida

Uinti, sauna ja kotiin

“Olen urheillut ja kuntoillut koko elämäni aikana. Nyt olen 73-vuotias. Lapsena ja nuorena kasvoin Töölössä. Ensimmäisinä työvuosina olin yhdyspankissa ja kävin silloin hyvin usein uimassa ”Svulin” hallissa. Pidin heti siitä ja edelleen. Sen kummempia ei nuorena sattunut hallissa. Uitiin ja sitten käytiin saunassa ja mentiin kotiin. Nykyään käyn kuntosalilla. Kiitos hyvästä paikasta. Hyvä henkilökunta.” – Nils

En aivan vakioasiakas

No, en ollut aivan vakioasiakas 1960-luvulla mutta aina Helsingissä käydessämme. Mielestäni Helsinki alkoi Mannerheimintieltä Kuusitien kohdalla. Sitten tuli Tullinpuomin Shell ja iso Auratalo, jonka takana oli helsinkiläisten ystävieni, silloin juuri ja juuri kansakoululaisia, mukaan niin hieno uima-allas ettei missään. Nyt 50-vuotta myöhemmin voin olla samaa mieltä ihan itse. Tuota samaa tarinaa ja reittiä olen sitten toistanut seuraavan sukupolven kanssa. Mikä lienee heidän tarinansa.” – Tommi

Kysyin kuntosalikortin hintaa

“Olin pitkähköllä sairaslomalla ja päätin piipahtaa uimaan. Tuin kysyneeksi kuntosalikortin hintaa ja päädyinkin hankkimaan sellaisen. Rupesin käymään salilla ja uimassa 4-5 krt/vko. Tuo kuntoilu muodostui tärkeäksi osaksi kuntoutustani. Ennen pitkää palasinkin takaisin työelämään. Kiitos” – Mikko

Suomalainen tarvitsee aidan

”Muistan kyllä, kun tämä rakennettiin ja oli vihdoin muita uimisen vaihtoehtoja kuin Yrjönkatu ja urheilutalo. 70-luvulla ja 80-luvulla, kun jälkikasvu oli pieniä ja uimaiässä kävimme joka kuukausi tällä kulman takaa Messeniuksenkadulta. Nyt seniorina täytyy tulla pyörällä kun asun meilahdessa asti. Kiitos kaikista liikuntamahdollisuuksista. Mukava on ollut seurata höyrysaunan remontin edistymistä. Siinä ei varmaan päästä syksyn systeemiin. Suomalainen tarvitsee aidan.” – Olli

HUOM!
Töölön Urheilutalo on peruskorjauksessa ja avautuu uuden upeana hyvinvointikeitaana syksyllä 2019.