Mäkelänrinteen 15-vuotissynttärikemut lauantaina 10.5. saivat liikkeelle meidän perheen ”äiti ja lapset” -joukkueen. Joukkueeseen kuuluivat 10- ja 11-vuotiaat koululaiset sekä 4-vuotias kuopus.

Vilinää ja vilskettä oli halli täynnä heti aamusta, mutta vaikka altaissa oli ajoittain ruuhkaa, se ei häirinnyt, sillä parkkialueelle, pukuhuoneisiin, suihkutiloihin ja saunoihin mahtui hyvin ja palvelu oli joustavaa. Saunassa meitä nauratti kaksi vauvaa, jotka nauttivat lämmöstä ja tunnelmasta niin, että kiljuivat riemusta ja saivat kanssasaunojat nauramaan mukana.

Perhepäivän kunniaksi lastenallas oli täytetty uimaleluilla, joita lainailtiin joviaalisti uimarilta toiselle. Joukkueemme juniorin suosikkilelu oli ehdottomasti kelluva ja erittäin kiikkerä mopo, jolla isommat sisarukset ajattivat häntä ympäri hallia. Kurveissa sladitettiin niin, että koko vekotin kaatui ja kuski putosi veteen hurjasti nauraen.

Isommat muksut viihtyivät Wibit Aqua Trackilla ja itsekin kävin kokeilemassa sitä. Wipe Out -ohjelman temppuradan tyyppinen kuminen esterata oli yllättävän haastava mutta hauska edetä. Muutaman molskahduksen jälkeen, kolmannella kierroksella alkoi jo oppia, mitä taktiikkaa missäkin osiossa kannattaa käyttää. Aqua Track on aikuisellekin hauska ja kuntoa vaativa rata, jota voisi hyvin käyttää esim. firmojen tykypäivän tai tervehenkisten polttareiden aktiviteettina.

Terapia-altaalla lilluimme kuplissa ja leikimme Indiana Jonesia, jonka piti päästä vesiputouksen eli hierovan suihkun läpi.

Vierailun kruunasi kahvi- ja limutarjoilu sekä ilmapallot. Väsynyt mutta onnellinen joukkueemme kiittää ja toivottaa Märskylle hyvää synttäriä!