Vuonna 1959 Brahen kentän vieressä, Josafatin montussa pamahti louhintatöiden ensimmäinen räjähdys ja siitä alkoi legendaarisen Helsingin Urheilutalon rakentaminen. Tänä päivänä meillä on kahdeksan eri toimipaikkaa ympäri Helsinkiä, joissa vuoden aikana liikkuu jo noin 2,5 miljoonaa kävijää. Suurin osa on vakioasiakkaita, joista moni on käyttänyt palveluitamme useamman vuoden, jopa useamman vuosikymmenen. Joku on aloittanut liikunnan jo lasten uimakoulussa ja liikkuu nyt senioriliikunnassa.

Tutkimusretkiä eri halleihin
Palvelutarjontamme on laajentunut merkittävästi vuosien aikana ja pyrimme koko ajan olemaan sopivasti ajan hermolla ja kuuntelemaan asiakkaidemme toiveita. Jokaisella hallillamme on oma mielenkiintoinen historiansa; miten se on saanut alkunsa ja minkälaiseksi se on tarjonnaltaan ja asiakasmäärältään kehittynyt. Ajan myötä kaikille paikoille on muodostunut myös omat erityispiirteensä. Jos teet antoisia tutkimusretkiä eri halleihin, löydät varmasti mieleisen paikan ja lajin.

Vedestä kotoisa ja mielekäs
Uintimahdollisuuksien luominen on ollut aina Urheiluhallien ykkösasia. Uimataito on kansalaistaito. Uimataidolla tarkoitetaan kykyä uida vähintään 200 metriä yhtäjaksoisesti siten, että vähintään 50 metriä matkasta on selkäuintia. Jos tähän tavoitteeseen ei pääse, olisi hyvä ryhtyä parantamaan uimataitoaan. Hyvä uimataito antaa myös valmiuden pelastaa itsensä ja toimia tarvittaessa jonkun muunkin hengen pelastajana. Veteen kannattaa tutustua mahdollisimman nuorena, jotta vedestä tulee kotoisa ja mielekäs. Vesipelkoa tai uimataidottomuutta voi kohentaa hienosti vanhempanakin, myös seniorina, joten oppiminen ei ole iästä kiinni.

Kannustan rohkeasti kehittämään omaa uimataitoa, vaikka tulemalla uimakouluihimme tai ottamalla yksityisopetusta. Jo heti ensimmäisen opetuskerran jälkeen jokainen voi omakohtaisesti todeta, kuinka uinti tuntuu helpommalta ja mielekkäämmältä. Tämän olen itsekin todennut. Vaikka toki omassa uinnissani on vielä paljon parantamisen varaa, on jokainen harjoitus askel parempaan. Niin kuin muissakin lajeissa, myös tässä kaikista hienointa on tuntea oma kehittymisensä. Itse harrastan erittäin monipuolisesti eri liikuntamuotoja ja on vaikea keksiä, mistä muusta lajista kuin uinnista tulisi yhtä hyvä fiilis koko päivään.

Mäkelänrinteen peruskorjaus
Kovan kysynnän vuoksi Mäkelänrinteeseen kaivataan lisää pukukaappeja ja suihkuja. Tähän onkin tulossa helpotusta, kun ensi keväänä SM-uintien jälkeen 22.3.2016 hallissa alkaa peruskorjaus. Valmistuminen on lokakuun 2016 alkupuolella. Remontin aikana yleisöuinnit ohjataan muihin halleihin. Mäkelänrinteen kuntosali, ohjattu liikunta ja palloiluhalli ovat remontin ajan toiminnassa normaalisti.