Kuva: Kari Kuukka

Miten liikunta voi olla joillekin vastenmielistä? Johan Nyfors liikkuu maalla, jäällä ja vedessä, eikä osaisi elää ilman liikuntaa. Kerran viikossa on uintipäivä. Silloin Johan Nyfors, 13, menee uimaan Vuosaaren tai Mäkelänrinteen uimahalliin, yleensä isänsä Petri Nyforsin kanssa. Joskus mukana on koko perhe, mutta kahdestaan on vauhdikkaampaa. Johan on käynyt uimakoulut Uintitekniikka 2:een asti, joten uimataito on hyvin hallussa. ”Joskus vedän spurtteja ja uin niin lujaa kuin pystyn. Enimmäkseen kuitenkin sukeltelen, koska tykkään siitä enemmän”, Johan kertoo.
Uimahallissa hän viihtyisi vaikka kuinka kauan. Toimeliaan ja urheilullisen pojan liikuntamoottori käynnistyi alle kouluikäisenä eikä ole sen koommin hiljentynyt, saati sammunut. Hän pelaa jääkiekkoa, ui, seinäkiipeilee, pyöräilee, käy kuntosalilla ja tekee erilaisia oheistreenejä.
”Jääkiekko on päälajini. Parhaita hetkiä ovat ne, kun tulee voitto pelistä tai turnauksesta. Mutta pelaaminen on suurimmaksi osaksi kivaa koko ajan”, Johan sanoo.

Kiekkokoukussa kuusivuotiaasta

Johan oppi luistelemaan 6-vuotiaana ja aloitti saman tien jääkiekon. Puolen vuoden kuluttua hänestä tuli maalivahti. Maalivahtina Johan pelaa edelleen, tällä hetkellä Helsingin Kiekko-Tiikereissä.
”Koskaan ei tunnu siltä, etten jaksaisi mennä treeneihin. Liikunnasta tulee reipas, virkeä ja energinen olo. En edes tiedä, millaista olisi elää ilman liikuntaa”, Johan sanoo. Virkeänä jaksaa paremmin myös käydä koulussa ja tehdä läksyt – eikä kenenkään tarvitsee patistaa.
Johan on harvoin kipeänä, mutta jos on, tai ei muuten pääse treeneihin, mieli halajaa liikkumaan.
”Jos en liiku, tulee levoton olo. Tuntuu siltä, että pitäisi tehdä jotakin. Kaikki liikkuminen on niin kivaa”, Johan sanoo.