Moikka kaikille! Tämän postauksen on kirjoittanut Urheiluhalleilla työharjoittelussa oleva opiskelija. Sain tehtäväksi käydä tutustumassa yhteen omavalintaiseen ryhmäliikuntatuntiin ja kertoa kokemuksestani.

Ryhmäliikuntatunti, jonka valitsin oli nimeltään FIX Pilates -ryhmäliikuntatunti. Tunnilla oli n. 25 osallistujaa. Suurin osa oli naisia, mutta ehdottomasti miehetkin mukaan tunnille. Ryhmäliikuntasali oli siisti ja asianmukainen ja mikä tärkeintä, kaikki mahtuivat hyvin saliin. Välineitä riitti kaikille osallistujille.

Tunti ei ollut mikään hikitunti, syke ei juurikaan noussut, mutta yllätyin tunnin haasteellisuudesta ja vaativuudesta. Vaikka itse liikuntaa aktiivisesti harrastankin, niin jotkin liikkeet olivat todella vaativia ja niihin piti ihan kunnolla keskittyä, jotta sai liikkeen menemään oikein.

Liikkeet eivät niinkään vaatinut voimaa vaan keskivartalon hallintaa ja hyvän keskittymisen tekemiseen. Tällä pilatestunnilla käytettiin palloa monissa harjoitteissa. Se toi mukavaa haastavuutta liikkeisiin. Tunnin vetäjä Heta liikkui aktiivisesti tunnin aikana jumppaajien luona ja korjasi tarvittaessa liikkeitä oikeaan suuntaan.

Tässä iloinen ja ammattitaitoinen ohjaajamme Heta Eskelinen.
Kuva pukuhuoneesta.
Pyyhe suositellaan ottamaan mukaan tunnille.

Kokemuksena tunti oli oikein hyvä ja erilainen harjoitus mitä yleensä teen.
Suosittelen kyllä ihan jokaista kokeilemaan kyseistä tuntia. Tunnilta saa varmasti jotain uutta irti.

Hyviä liikuntahetkiä jokaiselle.

Venla Linnakivi